Ympäristön saastuminen vaarantaa myös terveyden – Euroopassa joka kahdeksas kuolema on yhteydessä ihmisen aiheuttamaan ympäristön pilaantumiseen

Euroopassa joka kahdeksas kuolema on yhteydessä ihmisen aiheuttamaan ympäristön pilaantumiseen 1:52
Euroopassa joka kahdeksas kuolema on yhteydessä ihmisen aiheuttamaan ympäristön pilaantumiseen.

Euroopassa joka kahdeksas kuolema on yhteydessä ympäristöongelmiin, kertoo Euroopan ympäristöviraston tänään julkaistu raportti. Terveyttä vaarantavat muun muassa ilmansaasteet, melu ja sään ääri-ilmiöt. Vähiten ympäristön pilaantumiseen liittyviä kuolemantapauksia on Islannissa ja Norjassa, eniten Bosnia-Hertsegovinassa.

Ilmansaasteet ovat yksi suurimmista ympäristön terveydelle aiheuttamista uhkatekijöistä Euroopassa. Euroopassa kuolee joka vuosi ennenaikaisesti 400 000 ihmistä ilman saastumisen vuoksi.Toiseksi suurin uhka on melu, joka on osallisena 12 000 ennenaikaisessa kuolemassa. 

– Epäsuora, jatkuva melu aiheuttaa ihmisille, jos ei kuolemaa, niin ainakin haittaa hyvinvoinnille ja terveydelle, sanoo professori Eeva Furman Suomen ympäristökeskuksesta.

Koronan leviäminen yhteydessä ympäristön tilaan

Koronaviruksen voittokulkukin on yhteydessä ympäristön tilaan.

– Koronaviruksen kautta olemme oppineet ymmärtämään, että esimerkiksi metsien määrät ja luonnon monimuotoisuuden katoaminen suoraan vaikuttavat siihen, miten luonnon säätelymekanismit toimivat. Esimerkiksi viruksia ei tämä ympäristö pysty torjumaan ja pitämään kurissa, muistuttaa Furman.

Ilmastonmuutoksen vaikutukset kuten lämpöaallot ja muut sään ääri-ilmiöt ovat nekin merkittävä terveysuhka.

– Kaikki on kytköksissä ilmastonmuutokseen ja jos sen annetaan edetä samaa tahtia kuin nyt, silloin terveysuhat lisääntyvät. Meidän pitää huolehtia siitä, että pystymme vähentämään meidän päästöjä joka vuosi samalla tavalla kuin tänä vuonna tapahtui koronaviruksen takia, sanoo Furman.

Isoja eroja eri maiden välillä

Ero ympäristön saastumisesta johtuvien kuolemantapausten määrässä on suuri Itä- ja Länsi-Euroopan maiden välillä. Vähiten ympäristöön liittyviä kuolemantapauksia on Islannissa ja Norjassa, eniten Bosnia-Hertsegovinassa. 

– Onhan meillä erilaista, jos ei nyt lainsäädäntöä, niin lainsäädännön toimeenpanoa ja eri puolilla Eurooppaa on erilaista teollisuutta. Ihmisten tietoisuus ympäristöongelmista on erilainen eri maissa, huomauttaa Furman.

Viheralueita tarvittaisiin lisää

Raportin mukaan yksi tehokas keino terveyden edistämiseksi olisi viheralueiden määrän lisääminen kaupungeissa.

– Jos meillä on kaupungissa luontoympäristöä, se houkuttelee meidät liikkumaan ja liikkuminen on meille terveellistä. Kontakti luontoon on todella tärkeä meidän immuunivasteen saavuttamiseksi. Puut ja sen kaltaiset elementit puolestaan suojaavat meitä helleaalloilta, listaa Furman.

Tuoreimmat luvut ovat vuodelta 2012 ja silloin Euroopassa 630 000 kuolemantapausta pystyttiin yhdistämään ympäristötekijöihin.

Lue myös:

    Uusimmat