Yllätyspäätös! Ellen Jokikunnas lopettaa radiossa – tällaiset ovat hänen suunnitelmansa

2:47
Ellen Jokikunnas kertoo tulevasta perheenlisäyksestä.

Ellen Jokikunnaksella on liki 10 vuotta kestänyt ura radiossa. 

Pitkään radiossa työskennellyt Ellen Jokikunnas kertoo julkisessa Facebook-päivityksessään jättävänsä radion hetkeksi.

Jokikunnas kertoo, että vuoden vaihteessa hänellä tulee täyteen kymmenen vuotta radiossa työskentelyä. Hän aloitti Radio Aallossa, jonka jälkeen siirtyi Helmiradion aamuun. 

–  Minulle tarjottiin todella kiinnostavaa uutta iltapäiväohjelmaa ja vieläpä mitä ihanimman juontajaparin kanssa, mutta en vaan juuri nyt saa sitä sopimaan ensi vuoden muihin työkuvioihin, Jokikunnas kirjoittaa. 

–  En olisi pari viikkoa sitten uskonut uskaltavani hypätä tässä ajassa näin rohkeasti, mutta nyt kun sen tein, oloni on kevyt, varma, luottavainen ja onnellinen.Toki myös kauhunsekainen ja haikea, koska eihän kukaan täysipäinen kieltäydy mistään työstä tässä maailmantilanteessa, hän jatkaa kirjoituksessaan. 

Jokikunnas kertoo, että halusi pitää kinni jos sovituista työprojekteista. 

–  Nyt vaan oli oikea hetki pitää kiinni jo muista sovituista mielenkiintoisista ensi vuoden töistä, nojata tukevasti tuuleen ja huikata heipat radiolle hetkeksi.

Jokikunnas kertoo olevansa hyvin kiitollinen siitä, että on saanut 20-vuotisen yrittäjäuransa aikana tehdä puolet radiota. 

Hän kertoo myös seuraavista suunnitelmistaan.

– Teen vielä pari viikkoa Helmiradion aamua ja sitten pidän ensimmäistä kertaa vuosiin ikioman ”kesäloman”.Sen jälkeen alan harjoitella miltä tuntuu nukkua aamulla pitkään ennen niitä ”muita töitä”.




Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja