Yliopistot korjaavat virheellisesti myönnettyjä opiskelupaikkoja

Opintopolku-palvelussa tapahtuneen virheen vuoksi todistusvalinnassa myönnetyt opiskelupaikat korjataan, kertoi Suomen yliopistojen rehtorineuvosto Unifi perjantaina.

Unifin mukaan yliopistot joutuvat perumaan teknisen virheen vuoksi myönnetyt opiskelupaikat. Virhettä ei hallintolain mukaan kuitenkaan saa korjata, jos se johtaa asianosaiselle kohtuuttomaan tulokseen eikä virhe ole aiheutunut tämän omasta menettelystä.

Ensikertalaisuustietojen siirrossa tapahtuneen virheen vuoksi osaa yhteisvalinnan ei-ensikertalaisista hakijoista käsiteltiin ensikertalaisina ja heille myönnettiin virheellisesti opiskelupaikka todistusvalinnassa.

Virhe koski useissa yliopistoissa vain yksittäisiä paikkoja

Tehty ja julkaistu todistusvalintapäätös korjataan hakukohteissa, joissa todistusvalinta on varattu ainoastaan ensikertalaisille. Unifin mukaan virheellisesti valitun hakijan asemaa ei voida pitää tässä tilanteessa kohtuuttomana, koska ei-ensikertalaisella hakijalla ei ole oikeutta odottaa, että häntä käsitellään ensikertalaisena.

Hakukohteissa, joissa todistusvalinta on tarkoitettu sekä ensikertalaisille että ei-ensikertalaisille ja todistusvalintapäätös on tehty ja julkaistu, päätöksen korjaamista tarkastellaan tapauskohtaisesti.

Jos kohtuullisuuden arvioinnin jälkeen päädytään hyväksymään virheen takia valittuja hakijoita, tulevat nämä opiskelupaikat lisäyksenä alkuperäisiin paikkoihin, kertoi Unifinin koulutusvararehtorikokouksen puheenjohtaja Piia Björn. Kukaan ei siis Björnin mukaan menetä virheen takia hänelle muuten kuuluvaa opiskelupaikkaa.

Virheellisesti tehdyissä mutta vielä julkaisemattomissa päätöksissä oleva virhe korjataan, jotta se vastaa hakijoiden todellista ensikertalaisuusstatusta. Opetus- ja kulttuuriministeriön päättämä todistusvalinnan julkaisemisen viimeinen määräpäivä on maanantaina.

Björnin mukaan usea yliopisto on ilmoittanut, että virhe on koskenut niitä vain yksittäisissä paikoissa. Isoin määrä virheellisiä opiskelupaikkoja on ollut Björnin mukaan Tampereen yliopistolla.

Pitkämatikka dominoi korkeakouluhaussa 7:23
Pitkä matematiikka dominoi korkeakouluhauissa, kertoi Viiden jälkeen viime maaliskuussa.

Lue myös:

    Uusimmat