Yli puolet Suomen kunnista joutuu nostamaan kuntaveroa ensi vuodelle
Ensi vuonna korkein kuntavero on Keski-Pohjanmaalla sijaitsevalla Halsualla, 10,8 prosenttia. Jaetulla kakkossijalla ovat Pohjanmaan maakunnassa sijaitseva Kaskinen ja Pohjois-Pohjanmaalla sijaitseva Ylivieska, molemmilla kunnilla kunnallisveroprosentti on 10,3. Halsuan kunnanjohtaja Jari Penttilä sanoo, että veroprosentti on tarpeen.
– Se on ollut meidän pelastus. Me ollaan tarvittu verotuloja kattamaan menoja ja nyt me ollaan sen avulla pysytty pois kriisikuntien luettelosta. Meillä on talous suurin piirtein tasapainossa. Olemme periaatteessa luvanneet, että jos ja kun saamme tuulimyllyalueet pystyyn ja kun alkaa tulla kiinteistöveroa, siinä vaiheessa alamme laskea veroprosenttia reippaasti alaspäin, sanoo Penttilä.
Matalamman kuntaverottajien joukossa ovat tutut pääkaupunkiseudun kunnista. Pienin veroprosentti on ensi vuonna Kauniaisilla 4,4. Kevyemmän verotuksen kuntia ovat myös Espoo ja Helsinki, joiden veroprosentti on molemmilla 5,3 prosenttia.
Muista isoista kaupungeista Vantaalla veroprosentti on 6,4, Turulla 6,9 ja Tampereella 7,6.
Kaikkiaan kuntavero kiristyy ensi vuonna 202 kunnassa. Kuntaliiton pääekonomisti Minna Punakallion mukaan osa isoista veronkorotuksista johtuu kustannusten noususta.
– Vaimea talouskasvu näkyy verotuloissa. Näiden menojen ja tulojen yhteensovittaminen ei vain olisi onnistunut ilman veronkorotusta, sanoo Punakallio.
Katso koko haastattelu kuntaverotuksesta.
Katso Kuntaliiton sivuilta oman kuntasi veroprosentti.
Uusimmat
-
07:02
Leijonat-puolustaja sai ikävän iskun MM-ottelussa – koki hengitysvaikeuksia
-
06:49
Saksa jyrähti ICC:n syyttäjälle: "Israelin hallinnolla oikeus suojella kansalaisiaan"
-
06:48
Edmonton vei seiskapelissä "Kanadan mestaruuden" – NHL:n neljä parasta selvillä
-
06:38
Marja-alan ihmiskauppaoikeudenkäynti alkaa – "Olen toiminut vilpittömällä mielellä"
-
06:28
Eskariopet kertovat, millainen lahja on mieluisin: "Se on kaikista paras kiitos"
-
06:28
Äitinsä puolesta pelännyt humalainen kaahasi poliisi perässään – tuomio tuli huolesta huolimatta
-
06:21
Verottajalta viimeinen muistutus
-
06:11
Näin sääilmiöt El Niño ja La Niña vaikuttavat suomalaisten suosikkikohteisiin
-
06:06
Helikopteriturmassa kuolleen presidentin hautajaisseremoniat alkavat Iranissa
-
06:03
Jukka Jalonen latasi räväkän kommentin Leijonien MM-jättiottelun alla – muistutti toimittajaa "30 vuoden urastaan"
-
05:55
Romanikerjäläisilmiö muuttui – Itä-Euroopassa kiertää nyt sana Suomesta
-
05:51
Käännytyslaki etenee tänään eduskuntaan – hallitus kertoo esityksestä aamulla
-
05:35
USA: Gazaan saatu satoja tonneja humanitaarista apua väliaikaisen laiturin kautta
-
05:33
Securitas-pomon epäillystä miljoonapetoksesta hämmentävää lisätietoa – nyt puhuu vastatiedusteluakin tehnyt vartija
-
05:30
Huomasitko? Leijonien MM-ottelussa erikoinen näky – luottohyökkääjältä raivokas reaktio: "Kyllähän noita pitää!"
-
05:25
Poliisi: Espoossa kadonnut nainen on löytynyt
-
05:13
Vornanen palaa tänään eduskuntaan
-
02:00
THL: Tyttöjen mielenterveysongelmat lisääntyneet – yhden ryhmän tilanne parantunut koronan jälkeen
-
00:42
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
00:42
Jukka Jalonen raivosi Jesse Puljujärvelle – latasi kovaa palautetta vielä MM-areenan käytävillä: "Teki ison virheen"
-
Lataa lisää