Kunnat eivät tarjoa tarpeeksi apua lähisuhdeväkivallan uhreille. Mitä enemmän uhrilla on ikää, sitä vaikeampaa avun hakeminen ja saaminen on. Jotkut elävät väkivaltaisessa parisuhteessa vuosikymmeniä peläten kuollakseen seuraavaa lyöntiä.
Kun parisuhde on kestänyt kymmeniä vuosia, väkivaltaisesta liitosta ei välttämättä haluta lähteä. Nuoremmilla eroaminen on vaihtoehto, mutta kun ollaan oltu 40 vuotta yhdessä, väkivallan kanssa eletään.
– On olemassa vertaistukiryhmiä, joissa on mukana väkivaltaa kokeneita tai kokevia. Vertaistuesta saa apua, jos ei kykene radikaaleihin muutoksiin. Valitettavasti näitä tukiryhmiä on vain liian vähän tarjolla, kehittämispäällikkö Helena Ewalds Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta kertoo.
Ewalds uskoo, että jos lähisuhdeväkivaltaan puututaan, on mahdollista, että se loppuu kokonaan. Usein uhrit kuitenkin opettelevat elämään väkivallan kanssa. Väkivalta voidaan saada vähentymään.
– Mitä useampi tietää väkivallasta, sitä vähemmän väkivaltaa yleensä esiintyy. Tapauksiin liittyy kuitenkin usein myös muun muassa alistamista, painostamista ja nöyryyttämistä, Ewalds tietää.
Väkivallan uhrit yleensä syyllistävät itseään ja yrittävät muuttaa omaa käyttäytymistään. Ewaldsin mukaan uhreille yritetään painottaa, ettei kyse ole siitä, mitä he tekevät tai jättävät tekemättä.
Pahoinpitelijä voi olla myös oma lapsi
Yli 50-vuotiaiden ikäryhmässä perhe- ja lähisuhdeväkivallalla on erityisiä ominaispiirteitä. Esimerkiksi tekijöiden kirjo laajenee: väkivallantekijöitä voivat olla puoliso, oma lapsi tai joku joka vastaa ikääntyneen henkilön hoidosta.
Suomessa ei kuitenkaan ole olemassa minkäänlaisia tilastoja siitä, kuinka paljon esimerkiksi lapset pahoinpitelevät omia vanhempiaan.
– Siitä ei ole tuoreita lukuja. Mutta vuonna 1992 on tehty tutkimus, jossa selvitettiin lähisuhdeväkivallasta kärsivien yli 65-vuotiaiden naisten pahoinpitelijöitä. 16 prosentissa tapauksista pahoinpitelijä oli oma lapsi, Ewalds sanoo.