Yle vahvistaa: Tapio Suominen on irtisanottu – "Päätös oli vaikea"

Suosittu urheilutoimittaja Tapio Suominen on irtisanottu Yleltä. Yle Urheilun päällikkö Panu Pokkinen vahvistaa uutisen MTV:lle.

Yle on irtisanonut urheilutoimittaja ja -juontaja Tapio Suomisen. Puhelimitse tavoitettu Yle Urheilun päällikkö Panu Pokkinen vahvistaa asian MTV:lle.

– Pitää paikkansa. Päätös oli vaikea, mutta se on tehty vakaan ja perusteellisen juridisen harkinnan jälkeen, Pokkinen kommentoi.

Suominen täytti eilen tiistaina 20. helmikuuta 54 vuotta. Hän kommentoi irtisanomista sanomalehti Keskisuomalaiselle. Suominen toteaa, ettei tiedä tarkkaa syytä irtisanomiseen.

Keskisuomalaisen mukaan Suominen on hoidossa Kanta-Hämeen keskussairaalassa kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä.

Takana kolmen kuukauden sairausloma

Tapio Suominen palasi töihin helmikuun alussa kolmen kuukauden sairausloman jälkeen. Hän jäi lokakuussa kiinni rattijuoppoudesta.

Suominen on kamppaillut pitkään päihdeongelmien ja mielenterveyden häiriöiden kanssa. Joulukuun alussa Suominen kirjoitti Twitterissä viettäneensä kuukauden psykiatrisella osastolla, missä häntä hoidettiin muun muassa sähkön avulla.

Noin 30 vuotta Ylellä työskennellyt Suominen on kertonut avoimesti sairastavansa kaksisuuntaista mielialahäiriötä.

Tapio Suominen juhli itsenäisyyspäivänä Linnan juhlissa. Katso Suomisen haastattelu alla.


Lue myös:

    Uusimmat