Yle: Nuorisosäätiön vaiettujen bisnesten syynäys laajenee – nopea erikoistilintarkastus tulossa

Nuorisosäätiön nuorisohotelli Hiihtäjäntiellä Helsingissä 17. elokuuta 2010. Kuva: Lehtikuva
Yle kertoi eilen laajassa selvityksessään, että Nuorisosäätiöstä on alettu viime vuosina muokata kovan rahan rakennuttajaa, vaikka sen tarkoitus on edistää nuorten edullista asumista.
Julkaistu 25.08.2016 07:17

MTV UUTISET

Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus Ara teettää keskustataustaisessa Nuorisosäätiössä erityistilintarkastuksen nopealla aikataululla, uutisoi Yle.

Tarkastuksesta vastaa ulkopuolinen tilintarkastustoimisto ja se koskee konsernin sijoitustoimintaa.

Ympäristöministeriön alaisuudessa toimivan Aran mukaan tuoreiden tietojen johdosta se täydentää tarkastusta ja teettää erityistilintarkastuksen. Aran tehtävä on valvoa yleishyödyllisten asuntoyhteisöjen toimintaa.

Ylen mukaan myös Patentti- ja rekisterihallitus selvittää Nuorisosäätiön toimintaa Ylen tietojen pohjalta.

Nuorisoasuntoja rakentava Nuorisoasuntoliitto kertoi eilen arvioivansa uudelleen yhteistyönsä Nuorisosäätiön kanssa.

Yle kertoi eilen laajassa selvityksessään, että Nuorisosäätiöstä on alettu viime vuosina muokata kovan rahan rakennuttajaa, vaikka sen tarkoitus on edistää nuorten edullista asumista.

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa