Yle: Kanerva vaatii selvitystä Suomen aseviennistä – Sipilän mukaan vientipäätöksiä ohjaa ihmisoikeusnäkökulma

Eduskunnan puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Ilkka Kanerva (kok.) pyytää puolustusministeriöltä selvitystä aseviennistä. Asiasta kertoo Yle.

Ilkka Kanerva sanoo Ylelle, ettei usko varsinaiseen linjanmuutokseen aseviennissä, mutta arvelee tulkintojen liikkuneen ajan myötä.

Suomen linjanmuutos nousi keskusteluun, kun ajatushautomo SaferGloben julkaisema Suomen asevalvontaraportti nosti esille Suomen harjoittaman ase- ja sotatuotekaupan epävakaisiin ja sortoa harjoittaviin maihin.

Tutkimusverkosto SaferGloben asevalvontaraportin mukaan Suomen hallitus hyväksyi muun muassa toukokuussa 2015 luvan tarkkuuskivääreiden ja niiden osien viemiseksi Turkmenistaniin. Vuonna 2012 vastaava lupa oli evätty. 

Myös Helsingin Sanomat kirjoitti hallituksen hyväksyneen asekauppoja esimerkiksi Keski-Aasian diktatuureihin Turkmenistaniin ja Uzbekistaniin.

Sipilä: Linjanmuutosta ei ole tehty

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) sanoo, että Suomi ei ole tehnyt linjanmuutosta asevientipolitiikassaan. 

Sipilä korostaa Ylellä, että hallitus käy jokaisen tapauksen erikseen läpi ja noudattaa kansainvälisiä sopimuksia.  

– Seuraamme hyvin tarkasti sitä, mitä Euroopan maissa tehdään.  

Sipilän mukaan ihmisoikeusnäkökulma ohjaa vientipäätöksiä.

Lue myös:

    Uusimmat