Suomi on myöntänyt uuden puolustustarvikkeiden vientiluvan Turkkiin – Li Andersson arvostelee päätöstä

Suomi on myöntänyt uuden puolustustarvikkeiden vientiluvan Turkkiin, kerrotaan puolustusministeriöstä STT:lle. Raahelaiselle Miilux-yhtiölle myönnettiin lupa ajoneuvojen valmistuksessa käytettävän suojausteräksen vientiin.

Puolustusministeri Mikko Savola (kesk.) päätti vientiluvan myöntämisestä tiistaina. Päätöstä ei siis tehty valtioneuvoston yleisistunnossa koko hallituksen voimin.

Puolustusministeriön neuvotteleva virkamies Riikka Pitkänen kertoo, että vientilupaa varten oli pyydetty ulko- ja turvallisuuspoliittinen arvio ulkoministeriöstä. Vientiluvan rahallinen arvo ei ole julkista tietoa.

Vasemmistoliiton Andersson arvostelee päätöstä

Vasemmistoliiton puheenjohtaja, opetusministeri Li Andersson arvostelee vientiluvan myöntämistä.

– Vasemmistoliitto ei kannata puolustusmateriaalin viemistä sotaa käyviin tai ihmisoikeuksia loukkaaviin maihin. Mielestämme Suomen ei tulisi myöntää suojausteräksen vientilupaa Turkkiin, Andersson kirjoittaa Twitterissä.

Andersson sanoo, että luvan on myöntänyt puolustusministeri Savola eikä asiaa ole käsitelty hallituksen kesken.

Perustuu kokonaisharkintaan

Jo aiemmin oli uutisoitu, että Suomi on aikeissa höllentää tiukkaa linjaansa ja myöntää uusia asevientilupia Turkkiin. Suomen ja Ruotsin Nato-ratifiointia yhä ilmassa roikottava Turkki on vaatinut, että Suomi luopuu aseiden vientirajoituksista.

Suomi teki vuonna 2019 päätöksen olla myöntämättä uusia asevientilupia Turkkiin. Taustalla oli Turkin hyökkäys Pohjois-Syyriaan. Suomella ei silti ole ollut voimassa kategorista asevientikieltoa Turkkiin.

Puolustusministeriön Pitkänen sanoo, että puolustustarvikkeiden vientiluvan myöntäminen perustuu aina kokonaisharkintaan.

– Siinä otetaan huomioon monenlaisia seikkoja. Ulko- ja turvallisuuspoliittinen tilannearvio on yksi osa harkintaa.

Ruotsi oli vuonna 2019 keskeyttänyt uusien asevientilupien myöntämisen Turkkiin ja peruuttanut voimassa olleet luvat. Viime syyskuussa uutisoitiin, että Ruotsi sallii taas aseviennin Turkkiin.

Asiasta kertoivat aiemmin muun muassa Hufvudstadsbladet ja Helsingin Sanomat.


Lue myös:

    Uusimmat