Yle: Kajaanilaispoika latasi puhelinta sängyssään – poltti reiän patjaan

Puhelimen ylikuumentuminen sai patjan savuamaan keskellä yötä, kertoo Yle.

Lukioikäinen poika oli nukahtanut puhelimen ollessa latauksessa sängyllä. Pojan äiti kertoi Ylelle pojan heränneen itse ennen palohälytintä puhelimen savutessa patjalla.

Puhelimen akku oli ylikuumentunut latauksessa, syöpynyt lakanan läpi ja alkanut savuta. Tulipalolta tai suuremmilta vahingoilta onneksi vältyttiin.

Puhelin oli Samsung S3, jolla oli ikää kolmisen vuotta. Puhelin hiiltyi käyttökelvottamaksi, eikä edes SIM-korttia saatu irti.

– Ainakin meidän perheessä opittiin nyt, että kännykkä on laturissa mielellään päiväsaikaan ja jossain muualla kuin siellä, missä on kangasta ja palavaa materiaalia, kertoi äiti Ylen haastattelussa.

Perhe ei aio olla yhteydessä vakuutusyhtiöön tai valmistajaan, sillä ei koe sille tarvetta. Puhelin oli jo vanha, eivätkä vahingot olleet onneksi mittavia. Perheen äiti arvelee myös, että puhelimen vääränlainen käyttö eli sen lataaminen sängyssä estäisi mahdollisten korvausten saamisen kuitenkin.

”Harvinaisia tapauksia”

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukesin mukaan moisia tapauksia tulee heidän tietoonsa muutamia kuukaudessa. Tosin näissäkin tapauksissa kyse on yleensä viallisesta laitteesta. Kunnossa oleva laite sammuisi itsestään ylikuumentuessa.

– Nämä ovat suhteellisen harvinaisia tapauksia, kun ottaa huomioon, miten paljon näitä laitteita on ja minkälaisessa käytössä ne voivat olla, sanoi Tukesin sähkötuotteiden turvallisuudesta vastaava ylitarkastaja Sami Karisola Ylelle.

– Yksi syy näihin on, että latauksissa ei ole käytetty alkuperäistä laturia tai vastaavaa laitetta, vaan tarvikelaturia, joka on voinut vaurioitua. On myös mahdollista, että itse laturi on aiheuttanut vikatilanteen, joka on johtanut akun vaurioitumiseen, kommentoi Tukesin sähköturvallisuusasioiden johtava asiantuntija Mika Toivonen.

Toivosen mukaan tiedetään myös tapauksia, joissa ylikuumentunut laite on aiheuttanut rajuhkoja tulipaloja. Tukes suositteleekin käyttämään aina laitteiden alkuperäisiä latureita.

Sen sijaan sängyssä lataamista Karisola ei kieltäisi, mutta huolehtisi siitä, ettei laitetta peitä koskaan esimerkiksi peitolla, tynyllä tai paperipinoilla.

Kajaanilaisäiti kertoi, että kyseistä puhelinta oli ladattu tuotteen alkuperäisellä laturilla. Akku oli vuoden vanha alkuperäisosana ostettu merkkiakku.


Lähde: Yle

Lue myös:

    Uusimmat