Yksinkertaisen helppo tapa hillitä syömistä – toimiiko tämä todella?
Tuoreen tutkimuksen mukaan astioiden värillä on väliä, jos haluaa syödä kohtuudella.
Tiedätkin jo, että karistaaksesi kiloja sinun täytyy pureskella ruokaa paremmin, nukkua enemmän ja juoda runsaammin vettä. Mutta uusin neuvo on ehkä helpoin kaikista: syö punaisilta lautasilta ja tulet syöneeksi kaiken kaikkiaan vähemmän. Näin ainakin väittää Appetite-lehdessä julkaistu tutkimus.
Tutkimukseen osallistuneille 240 henkilölle tarjoiltiin popcornia ja suklaata joko punaisilta, valkoisilta tai sinisiltä lautasilta. Kävi ilmi, että punaisilta lautasilta syötiin kokonaisuudessaan vähemmän herkkuja kuin valkoisilta tai sinisiltä astioilta.
Mistä tämä sitten johtuu? Aiemmissa tutkimuksissa on epäilty suuren värien kontrastin ruoan ja asioiden välillä olevan johtava syy, mutta uusimmassa tutkimuksessa näin ei ollut. Arvellaan, että punainen väri muistuttaa alitajuntaa varovaisuudesta, kuten stop-merkit tai liikennevalot.
Tutkijat huomauttavatkin, että koska osallistujille ei kerrottu tutkimuksen syistä, punaiset lautaset toimivat nimenomaan alitajunnassa. Siksi tutkijat eivät olekaan varmoja, toimiiko sama tietoisesti tehtynä. Aina kannattaa kuitenkin kokeilla, joten itsenäisyyspäivän herkkuja ei ehkä kannata syödä sinivalkoisilta lautasilta, jos haluaa pitää herkuttelun aisoissa. Jouluna puolestaan kokeilu voi olla yllättävänkin helppoa, jos kaapista löytyy joulunpunainen astiasto.
(MTV LIFESTYLE)
Lähde: Women's Health
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää