Yksin kotona -näyttelijä John Heard kuoli – kollegalta koskettava kirjoitus: "Hän oli aikansa legenda"

Näyttelijä John Heard kuoli perjantaina 21. heinäkuuta. Hän oli 72-vuotias. 

John Heard muistetaan parhaiten Yksin kotona -elokuvista, joissa hän näytteli Macaulay Culkinin esittämän Kevinin isää, Peter McCallisteria. Heard näytteli mittavalla urallaan yli sadassa elokuvassa ja oli yksi 1980- ja 1990-lukujen suosituimmista Hollywood-tähdistä.

Heardin ystävä, niin ikään Yksin kotona -elokuvista tuttu näyttelijä Daniel Stern, julkaisi koskettavan muistokirjoituksen edesmenneestä näyttelijästä. Stern kuvailee Heardia uskomattoman karismaattiseksi ja anteliaaksi ystäväksi, joka oli hänelle aina kuin veli.

– John Heard oli New Yorkin viilein kundi vuosina 1974-1984, kysyitpä keltä tahansa. Jokainen näyttelijä halusi olla yhtä intensiivinen ja jokainen nainen halusi häntä. Hän eli elämäänsä täysillä, Stern kirjoittaa.

Stern korostaa, että Heardin lahjakkuus näyttelijänä hakee vertaistaan. Suurimmat kiitokset Heard saa kuitenkin asenteestaan elämään. 

– Mikään ei kuitenkaan ollut yhtä intensiivistä, kuin hänen suorituksensa elämässä. Hän eli kovaa, nopeasti ja pelottomasti. Hän oli romantikko ja tarinankertoja. Hän oli lojaali ja antelias. Ystävä, veli ja aikansa legenda. Lepää rauhassa, John, Stern päättää kirjoituksensa.

Lue myös:

    Uusimmat