Yksi seikka huipputempun tehneessä Johanna Matintalossa askarrutti Jari Isometsää – "Olen miettinyt itsekseni, mikä on"

MTV Urheilun asiantuntija Jari Isometsä katsoo suomalaishiihtäjä Johanna Matintalon ottaneen ensimmäisellä henkilökohtaisella maailmancupin palkintokorokesijoituksellaan ison askeleen urallaan.

– Maailmancupin palkintopallille pääseminen on aina tosi vaikeaa. Jos tosin jossakin vähän helpotusta on, niin Tourilla, kun esimerkiksi Maja Dalhqvist ja Johanna Sundling eivät olleet paikalla. Se helpotti vähän urakkaa, mutta pallisijoitus mikä pallisijoitus, Isometsä viipaloi.

– Hän hiihti tänään tosi vahvasti koko ajan. Ihan viimeisessä erässä näki, että rupesi vähän painamaan, kun viimeisessä nousussa pari hiihtäjää rynni ohi.

Nuo hiihtäjät olivat Ruotsin Johanna Hagström ja Venäjän Natalia Neprjajeva, joiden välinen taistelu kääntyi finaalissa Neprjajevalle. Matintalo onnistui puolestaan pitämään loppusuoralla hänet tiukoille laittaneen Slovenian Anamarija Lampicin takanaan.

– Hyvin Matintalo tsemppasi lopussa, kun takana oli Lampic, joka yleensä voittaa nuo tasatyöntöloppukirit. Lampicin pitäminen takana oli osoitus siitä, että kyllä siellä oli vielä ruutia jäljellä.

"Pakkohan niiden on jalostua menestykseksi"

Matintalo oli aiemmin sijoittunut maailmancupissa parhaimmillaan neljänneksi. Tuo sijoitus tuli marraskuussa Rukalla perinteisen sprintissä.

Edellisvuonna helmikuussa Matintalo oli vahvassa vauhdissa Oberstdorfin MM-kisojen sprintissä, kun hän sijoittui karsinnan kolmoseksi ja näytti erävaiheessakin vahvalta, mutta hänen kilpailunsa romuttui tuolloin kaatumiseen.

Isometsä sanoo ehtineensä odottaakin Matintalolta vahvoja sprinttisuorituksia.

– Nuoruudessa hän on ollut tosi kova keskimatkojen juoksija, nimenomaan 800 metrillä. Olen miettinyt itsekseni, mikä on, kun ominaisuuksien pitäisi olla perinteisen sprinttiin ihan priimaa. Olen odottanut, että pakkohan niiden on jalostua menestykseksi.

– Nyt hän alkaa niin sanotusti vastata odotuksiin, Isometsä sanoo myös Rukan nelossijaan viitaten.

Ja kun uusi askel on otettu, kärkisijoja voi povata tulevan jatkossa aiempaa enemmän.

– Kyllä se näin on. Se on iso, helpottava asia. On itseluottamuksen kannalta tärkeä juttu tietää, että pystyy tähän.

– Se muuttaa jo taktisia asioita erien aikana, kun ei ole roikkumassa mukana, vaan hallitsemassa.

Lue myös:

    Uusimmat