Yksi pahimmista hyökkäyksistä Syyriaan? USA syyttää Bashar al-Assadia kemiallisesta iskusta – myös Turkki tuomitsi teon

Syyrian luoteisosassa Khan Sheikhunin kaupunkiin tehty epäilty kaasuisku nostatti tiistaina kansainvälisen yhteisön tyrmistyksen ja suuttumuksen. YK:n turvallisuusneuvosto kokoontuu käsittelemään asiaa keskiviikkona.

Sotaa tarkkailevan järjestön Syrian Observatory for Human Rightsin mukaan iskussa kapinallisalueelle kuoli lähes 60 ihmistä ja 160 haavoittui. Järjestön mukaan kuolleiden joukossa oli kymmenkunta lasta.

– Me kuulimme hyökkäyksen äänet tänä aamuna. Juoksimme taloihin ja näimme kokonaisia perheitä kuolleina sängyissä. Lapsia, naisia, vanhoja ihmisiä kuolleina kaduilla, kertoi paikallinen asukas Abu Mustafa.

Haavoittuneet ovat kärsineet muun muassa hengitysongelmista ja oksentelusta.

Myöhemmin lentokoneesta ammuttiin vielä raketteja kaupungin sairaalaan, jossa hoidettiin edellisessä iskussa haavoittuneita, kertoivat lääkintähenkilökunta ja aktivistit BBC:n mukaan.

Syyttelyä ja kiistämistä

Syyrian tärkeä oppositioryhmä kansallinen koalitio syytti hyökkäyksestä Syyrian presidentin Bashar al-Assadin hallintoa ja vaati YK:ta tutkimaan asian ja saattamaan syylliset vastuuseen.

Syyrian armeija kiisti osallisuutensa epäiltyyn kaasuiskuun. Myös Assadin hallinnon liittolaisen Venäjän armeija ilmoitti, ettei se ole tehnyt ilmaiskuja alueella, jossa epäilty kaasuisku tehtiin.

Sen sijaan Yhdysvallat, Britannia ja Ranska ovat osoittaneet sormella juuri Assadin hallintoa. Myös EU:n ulkoministerin Federica Mogherinin mukaan presidentti Assadin hallinto kantaa päävastuun epäillystä kaasuiskusta.

Turkin presidentti Recep Tayyip Erdogan tuomitsi epäillyn kaasuiskun Syyriassa ja sanoi sen voivan vaarantaa Kazakstanin Astanassa käytävät rauhanneuvottelut. Erdogan keskusteli asiasta puhelimitse Venäjän presidentin Vladimir Putinin kanssa.

Turkkilaislähteet eivät nimenneet tahoa, jota se syyttää iskusta. Turkki on ollut Syyrian presidentin Bashar al-Assadin hallinnon päävihollisia. Viime kuukausina Turkki on kuitenkin lämmitellyt suhteita Venäjään.

"Hirvittävä hyökkäys Syyriassa"

YK:n turvallisuusneuvosto kokoontuu keskiviikkona hätäistuntoon Britannian ja Ranskan kutsusta. Neuvoston puheenjohtajana toimivan Yhdysvaltain YK-lähettilään Nikki Haleyn mukaan keskustelun aiheena on "kemiallisin asein tehty hirvittävä hyökkäys Syyriassa".

– Toivomme saavamme hyökkäyksestä niin paljon tietoa kuin mahdollista, hän sanoi.

Britannian YK-lähettiläs Matthew Rycroftin mukaan kyse on sotarikoksesta.

YK:n tiedottaja Stephane Dujarric luonnehti tietoja epäillystä kaasuiskusta erittäin hälyttäväksi. Hän lisäsi, että YK:n Syyria-komissio tutkii asian.

– Kemiallisten aseiden käyttö missä tahansa muodostaa uhan kansainväliselle rauhalle ja turvallisuudelle, ja on vakava loukkaus kansainvälistä oikeutta kohtaan, hän sanoi.

Myös kemiallisten aseiden kieltojärjestö (OPCW) on sanonut keräävänsä kaikista saatavilla olevista lähteistä tietoa epäillystä kaasuiskusta. OPCW toimii yhteistyössä YK:n kanssa.

Lue myös:

    Uusimmat