Mainos

YK-paneeli: Julian Assange menettänyt vapautensa mielivaltaisesti

Ruotsin ulkoministeriö vahvistaa YK:n paneelin arvion, jonka mukaan vuotosivusto Wikileaksin perustaja Julian Assange on menettänyt vapautensa mielivaltaisesti.

Assange ei voi poistua Ecuadorin lähetystöstä Lontoossa joutumatta pidätetyksi.

Lakiasiantuntijoista koostuvan YK:n paneelin (UNWGAD) ratkaisu julkistetaan huomenna. Ratkaisu ei ole oikeudellisesti sitova, mutta sillä katsotaan kuitenkin olevan oikeudellista painoarvoa.  

Ruotsin hallituksen mukaan paneeli on tullut toisenlaiseen ratkaisuun kuin ruotsalaisviranomaiset. Hallitus ei kommentoi oikeudellista prosessia, jota hoitaa syyttäjä.  

Ruotsi haluaa kuulla Assangea raiskaussyytöksistä, mutta tämä ei halua matkustaa Ruotsiin, koska pelkää tulevansa luovutetuksi Yhdysvaltoihin. Siellä häntä odottaisivat vakoilusyytteet.   

Ruotsin hallitus on tiennyt paneelin arviosta kaksi viikkoa, mutta vahvisti asian tänään iltapäivällä uutistoimisto TT:lle. Aiemmin tänään BBC kertoi, että huomenna julkistettava YK:n paneelin ratkaisu on Assangen edun mukainen. 

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.