YK:n turvallisuusneuvosto on tuominnut aiemmin viikolla tehdyt iskut Qatariin mutta ei mainitse iskut tehnyttä Israelia.
Kieli keskellä suuta muotoiltu lausunto selittyy sillä, että muotoilu vaati hyväksynnän neuvoston kaikilta 15 maalta, myös Israelin liittolaiselta ja tukijalta Yhdysvalloilta.
Neuvosto korosti lausunnossaan myös tilanteen rauhoittamisen tärkeyttä.
Israel on sanonut kohdistaneensa tiistaiset iskunsa äärijärjestö Hamasin johtoon Qatarin pääkaupungissa Dohassa. Hamasin mukaan johto selvisi Israelin iskusta hengissä, mutta kuusi muuta kuoli.