YK:n pääsihteeri vetosi jälleen maailmanlaajuisen tulitauon puolesta – "Meillä on sata päivää aikaa"

Antonio Guterresin mukaan populismi ja kansallismielisyys ovat epäonnistuneet koronapandemiaan vastaamisessa.

YK:n pääsihteeri Antonio Guterres on toistanut vetoomuksensa globaalista tulitauosta koronapandemian vaivaamassa maailmassa. Puheessa YK:n yleiskokouksessa Guterres totesi, että konfliktien jatkumisessa on vain yksi voittaja: koronavirus.

Hänen mukaansa tulitauko pitäisi saada aikaa vuoden loppuun mennessä. Meillä on sata päivää aikaa ja kello käy, Guterres sanoi.

Pääsihteerin mukaan nyt tarvitaan yhteistyötä, sillä populismi ja kansallismielisyys ovat epäonnistuneet epidemiaan vastaamisessa.

– Nuo lähestymistavat viruksen pidättelemiseksi ovat usein ilmiselvästi vain pahentaneet tilannetta, Guterres sanoi.

Guterres myös varoitti uuden kylmän sodan vaarasta Kiinan ja Yhdysvaltain välillä, tosin mainitsematta suoraan maiden nimiä.

– Maailmallamme ei ole varaa tulevaisuuteen, jossa kaksi suurinta taloutta jakavat maailman kahteen osaan, pääsihteeri sanoi.

YK:n 75. yleiskokouksen korkean tason puheet pidetään pandemian takia poikkeuksellisissa puitteissa. Pääsihteeri Guterres puhui New Yorkin päämajassa lähes tyhjälle salille. Häntä seuraavat valtioiden ja hallitusten johtajat puolestaan esiintyvät ennalta nauhoitetuilla puheilla.

Ensimmäisen päivän puhujalistalla ovat muun muassa Yhdysvaltain presidentti Donald Trump, Kiinan presidentti Xi Jinping ja Venäjän presidentti Vladimir Putin. Tiistain puhujien joukossa ovat myös Ranskan presidentti Emmanuel Macron ja Iranin presidentti Hasan Ruhani.

Puhemaraton jatkuu viikonlopulle saakka, sillä puhujia on jonossa lähes 200. Presidentti Sauli Niinistön pitämä Suomen virtuaalinen puheenvuoro on yleiskokouksen ohjelmassa huomenna keskiviikkona.

Lue myös:

    Uusimmat