YK:n pääsihteeri Suomelle: Olkaa esimerkki avoimesta yhteiskunnasta

YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon kiittää Suomea myötätuntoisesta työstä ja kehottaa jatkamaan sitä. Hän kehottaa Suomea myös olemaan esimerkki avoimesta ja myötätuntoisesta yhteiskunnasta sekä apua tarvitsevien ihmisten takia että inhimillisyyden vuoksi.

Suomen YK-jäsenyyden 60-vuotisjuhlassa puhunut Ban painotti, että ihmisten kansalaisuus tai tausta ei saa johtaa syrjintään tai vihaan.

-He ovat kaikki ihmisiä ja heitä tulee kohdella ihmisinä.

Pääsihteerin mukaan pakolaistilanteen ratkaisemiseksi tarvitaan kansainvälistä yhteistyötä.

Finlandia-talossa järjestetyn tilaisuuden pääpuhuja Ban saapui Suomeen Pariisista. Odotetusti hän nostikin esille myös Pariisin ilmastokokouksen sekä sen tavoitteet.

-Meidän on tehtävä vielä paljon enemmän ja nopeasti. Meidän täytyy kuunnella erittäin tarkasti, mitä luonto sanoo, Ban totesi.

Juhlassa puhui myös presidentti Sauli Niinistö. Hänen mukaansa kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden ylläpitäminen on haastava tehtävä YK:lle. Tämä on vaikeaa etenkin Syyriassa.

Niinistö lupasi Banille, että pääsihteeri voi luottaa Suomen tukeen rauhan ja vakauden edistämisessä Lähi-idässä. Niinistön mukaan Suomi antaa täyden tukensa tuleville neuvotteluille, joita käydään Syyriassa YK:n turvin.  

Lue myös:

    Uusimmat