Yhdysvaltalaisviranomaisten selvitys: Venäjä ja Iran pyrkivät vaikuttamaan presidentinvaaleihin

Trump esiintyi julkisuudessa ensimmäistä kertaa presidenttikauden jälkeen – kirjeenvaihtaja Mari Karppinen kertoo, miten ulostuloon on suhtauduttu 1:47
Katso myös: Näin Trumpin ensimmäiseen julkiseen esiintymiseen vaalien jälkeen suhtauduttiin

Venäjä ja Iran pyrkivät vaikuttamaan Yhdysvaltojen viime vuoden presidentinvaaleihin, selviää maan tiedusteluviranomaisten julkaisemasta raportista.

Raportti tuli julkiseksi aiemmin tällä viikolla, ja oikeusministeriö ja kotimaan turvallisuusvirasto julkaisivat siitä omat päätelmänsä.

Selvityksen mukaan Venäjän ja Iranin pyrkimyksillä ei kuitenkaan ollut vaikutusta vaalien lopputulokseen.

Viime marraskuussa järjestetyissä presidentinvaaleissa demokraattien Joe Biden vei paikan jatkokaudelle pyrkineeltä republikaani Donald Trumpilta.

Raportissa todetaan, että Venäjän presidentti Vladimir Putin valtuutti ja monet Venäjän hallinnon organisaatiot toteuttivat toimia, joilla pyrittiin tukemaan Trumpia ja mustamaalaamaan Bidenia.

Myös Iranin kohdalla raportti sanoo, että maan korkein johtaja ajatollah Ali Khamenei valtuutti vaikutusyritykset, jotka Iranin sotilas- ja tiedusteluviranomaiset toteuttivat vähentääkseen Trumpin mahdollisuuksia uudelleenvalintaan.

Iran ei kuitenkaan raportin mukaan suoraan tukenut Trumpin kilpailijoita, vaan pyrki vähentämään kansalaisten luottoa vaaleihin ja Yhdysvaltain instituutioihin sekä lisäämään yhteiskunnallisia jännitteitä.

Jonkinlaisia vaikutusyrityksiä tuli myös esimerkiksi Libanonin Hizbollahilta, Kuubasta ja Venezuelasta. Ne olivat laajuudeltaan kuitenkin pienempiä.

Raportti ei tarkastellut äänestyskäyttäytymistä

Viranomaiset huomauttavat, ettei esimerkiksi Venäjän tai Iranin hallitukseen liittyvän toimijan ole voitu osoittaa esimerkiksi estäneen äänestämistä, muuttaneen ääniä tai vaikeuttaneet ääntenlaskua tai tulosten välittämistä.

– Useat tällaiset toimijat keräsivät ainakin jonkin verran tietoa, jota he olisivat voineet julkaista vaikuttaakseen toimintaan, mutta emme lopulta nähneet mitään tällaista materiaalia käytetyn, muokatun tai tuhotun, lausunnossa lukee.

Raportin kirjoittajat painottivat, että selvityksessä tarkasteltiin vain ulkovaltojen hallintojen toiminnan vaikutuksia vaalijärjestelmän turvallisuuteen ja koskemattomuuteen.

Sen sijaan ulkovaltojen toiminnan vaikutusta yleiseen mielipiteeseen tai äänestyskäyttäytymiseen ei tarkasteltu eikä myöskään muiden kuin hallintoihin liittyvien toimijoiden tekemisiä.

Lue myös:

    Uusimmat