Yhdysvaltalaislehden uutinen suomalaisten ostopaniikista Nato-prosessin aikana hämmentää – "Hölynpölyä"

Suomen liittyminen Natoon voi tuoda mukanaan uudenlaisia häiriötilanteita - annamme ohjeet kotivaran rakentamiseen 9:04
Katso myös: Suomen liittyminen Natoon voi tuoda mukanaan uudenlaisia häiriötilanteita – videolla ohjeita kotivaran rakentamiseen.

Yhdysvaltalaislehti Newsweek uutisoi itärajalla asuvien suomalaisten valmistautuvan mahdolliseen Venäjän reaktioon Suomen hakiessa Nato-jäseneksi. Uutisen muotoilut ovat aiheuttaneet hämmennystä Suomessa.

Newsweekin mukaan suomalaiset kiirehtivät nyt ostamaan ruokaa varastoon ja tarkastavat väestönsuojia, mikäli Venäjä aikoo vastata jollain tapaa Suomen Nato-jäsenyyteen. Newsweek perustaa juttunsa BBC Russian -kanavan uutiseen.

Venäjän ulkoministeriö ilmoitti pian presidentti Sauli Niinistön ja pääministeri Sanna Marinin Nato-tiedotteen jälkeen joutuvansa vastaamaan Suomen aikeisiin turvatakseen oman kansalllisen turvallisuutensa.

Lappeenrannan kaupunginjohtaja Kimmo Järva kertoi Newsweekille ihmisten ostavan ruokaa 72 tunnin varalle.

– Monet ihmiset ostavat ruokaa 72 tunniksi, ja kaupunki on tarkastanut väestönsuojia, olemme valmiita mahdollisiin hybridihyökkäyksiin, Järva kertoo Newsweekin mukaan. 

Newsweek: "Suomessa puhjennut ostopaniikki"

Newsweek väittää twiitissään, että Suomessa olisi puhjennut ostopaniikki. 

 

Suomessa on kuitenkin puhuttu kotivarasta ja 72 tunnin varautumisesta jo pitkään, muun muassa koronapandemian aikana. Nato-prosessi ei siis nosta kotivaraa ensimmäistä kertaa keskusteluun.

Perjantaina Viiden jälkeen -ohjelmassa vieraillut Huoltovarmuuskeskuksen perustuotanto-osaston johtaja Jaakko Pekki ei usko esimerkiksi elintarvikkeiden loppumiseen kaupanhyllyiltä.

– Kun pandemia käynnistyi, näimme hyvin laajan hamstrausilmiön ja silloinkin ruokaa riitti. Suomalaiset oppivat ja näkivät, että kyllä Suomessa ruokaa riittää. Omavaraisuus meillä on elintarvikkeissa noin 80 prosenttia ja tässä tilanteessa se on erittäin hyvä asia.

Pekki ei näe syytä panikointiin, mutta kannustaa ihmisiä varautumaan kaikenlaisiin kriisitilanteisiin. 

"Voin vahvistaa, että tämä artikkeli on hölynpölyä"

Newsweekin uutinen on herättänyt ihmettelyä suomalaisten keskuudessa Twitterissä. 

Kirjailija Rosa Meriläinen hämmästelee paniikkia ja kysyy, onko Newsweekin toimittaja koskaan edes käynyt Suomessa.

Vihreiden europarlamentaarikko Ville Niinistö kommentoi Newsweekin journalismia surkeaksi. 

Suomen ulkoministeriön yksikönpäällikkö Ville Cantell tyrmää myös puheet paniikista ja sanoo artikkelia hölynpölyksi. 

Kokoomuksen kansanedustaja Sari Multala pyysi Newsweekia tarkastamaan faktansa.

Lue myös:

    Uusimmat