Asiantuntija kannustaa kotivaraan, mutta ei usko hamstraukseen: "Joditabletit olivat tämän kriisin vessapaperi"

Suomen liittyminen Natoon voi tuoda mukanaan uudenlaisia häiriötilanteita - annamme ohjeet kotivaran rakentamiseen 9:04

Suomen liittyminen Natoon näyttää entistä todennäköisemmältä. Nato-jäsenyyteen johtava liittymisprosessi voi kuitenkin aiheuttaa mahdollista häirintää Venäjän puolelta, johon on hyvä varautua etukäteen. Paniikkiin ei asiantuntijan mukaan ole kuitenkaan aihetta.

Jos Suomi odotusten mukaisesti jättää hakemuksensa puolustusliitto Naton jäseneksi, alkaa maassamme epävarmuuden aika. Jäsenyysprosessi voi kestää kuukausia, minkä aikana Venäjä hyvin todennäköisesti yrittää vaikuttaa Suomeen erilaisilla hybridivaikuttamisen keinoilla.

Julkisuudessa on paljon puhuttu kyberhyökkäysten mahdollisuuksista, mutta Venäjä voi yrittää tehdä kiusaa myös muilla tavoilla.

– Hyvä on ymmärtää, että kiusantekoa saattaa tulla. Suomalainen yhteiskunta on kuitenkin äärettömän hyvin varautunut, toteaa Huoltovarmuuskeskuksen perustuotanto-osaston johtaja Jaakko Pekki MTV:n Viiden jälkeen -ohjelmassa. 

Pekin mukaan Suomi on nyt totutellut elämään kriisissä jo useamman vuoden ajan, mikä on vaikuttanut valmistautumiseen tällä kertaa. Yllätyksiä voi toki vielä tulla, mutta Pekin mukaan tärkeintä on se, kuinka Suomi selviää yllätyksistä.  

Elintarvikepulaa ei tiedossa

Yksi Venäjään liittyvä iso asia on maan energiantuonti. Mahdollista on, että maakaasun tuonti itänaapurista katkeaa.   

– Täytyy muistaa, että meillä on hyviä varavaihtoehtoja siihen. Meillä on Balticconnector -kaasuputki käytössä ja sitä pitkin tuli tammikuussakin yli 50 prosenttia kaasustamme, Pekki toteaa.

Elintarvikkeiden kohdalla pelkoa tyhjistä kaupanhyllyistä ei asiantuntijan mukaan ole.

– Kun pandemia käynnistyi, näimme hyvin laajan hamstrausilmiön ja silloinkin ruokaa riitti. Suomalaiset oppivat ja näkivät, että kyllä Suomessa ruokaa riittää. Omavaraisuus meillä on elintarvikkeissa noin 80 prosenttia ja tässä tilanteessa se on erittäin hyvä asia.

Samanlaista hamstrausilmiötä ei ole tällä kertaa nähty elintarvikkeiden kohdalla, mutta muualla kyllä.

– Voi sanoa, että joditabletit olivat tämän kriisin vessapaperi – sitä kansalaiset hamstrasivat.

Pekki muistuttaa kuitenkin, että vaikka akuuttia hätää ei nyt ole näkyvissä, on jokaiselta silti hyvä löytyä kotoaan kotivara kaikenlaisia kriisitilanteita varten. Kotoa tulisikin löytyä sen verran tarvikkeita, että niillä selviää 72 tunnin ajan. 

Mitä kaikkea kuuluu kotivaraan ja mikä on viiden K:n muistisääntö? Katso videolta koko Jaakko Pekin haastattelu.   

Lue myös:

    Uusimmat