Yhdysvaltain sota-alus sattumalta Suomessa Nato-kokouksen aikaan – Kapteeni: En ole huolissani Itämeren tilanteesta

Yhdysvaltain kuudennen laivaston komentoalus USS Mount Whitney vierailee parhaillaan Suomessa. 

200-metrinen alus viipyy Vuosaaren satamassa muutaman päivän. Aluksen kapteenin mukaan vierailu ei liity Varsovan Nato-kokoukseen.

– Tämä on ihan normaalisti aiemmin sovittu satamakäynti ja tarkoituksena on lisätä yhteistyötä Yhdysvaltain merivoimien ja Suomen välillä. En voi kommentoida NATO-kokouksia. se ei  kuulu toimivaltaani, mutta ihan perusvierailulla olemme, sanoo kapteeni Carlos Sardiello.


Sardiellon johtama USS Mont Whitney on ollut Itämerellä jo kesäkuun alusta. Suomeen alus tuli Riikasta ja sitä ennen se on käväissyt mm.Tukholmassa ja Tallinnassa.  Se osallistui hiljattain myös Yhdysvaltojen ja Naton johtamaan Baltops-sotaharjoitukseen. Miehistöä laivalla on 330.

– 30 prosenttia miehistöstä on naisia ja puolet siviilejä ja puolet sotilaita. Yhteistyö toimii moitteettomasti. Olen heistä hyvin ylpeä. He tekevät fantastista työtä, kehuu Sardiello.

Aluksen pääpaikka on Italiasta, josta miehistöä lensikin juuri Suomeen ja pakkautui iltapäivällä alukseen. Itämeren jännittynyt turvallisuus tilanne ei huoleta kapteenia.

– En ole huolissani, enkä huomannut kireyttä alueella. Meidät on otettu avosylin vastaan kaikkialla.

Turvallisuussyistä kapteeni ei kerro tarkkaan kuinka kauan alus viipyy  Suomessa, mutta muutaman päivän kyllä.

– Miehistö pääsee tutustumaan myös Helsinkiin ja heille on järjestetty kiertoajeluja historiallisiin kohteisiin. Lisäksi laivaan tulee vieraita, jotta he näkevät mitä Yhdysvaltain merivoimat tekee. En vielä tunne Helsinkiä, mutta sain kutsun kaupungitalolle. Meren rannan UNESCON kulttuurikohteet kiinnostavat, kertoo Sardiello.

Lue myös:

    Uusimmat