Yhdysvalloissa varmistettiin eilisen aikana noin 55 000 uutta koronatartuntaa – tartuntojen kokonaismäärä kivunnut yli kolmen miljoonan

Koronakriisi näkyy jopa kolikkopulana Yhdysvalloissa – tältä kolikoiden tehtailu näyttää 0:45
AP 1271430 CNN: Koronakriisi näkyy jopa kolikkopulana Yhdysvalloissa – tältä kolikoiden tehtailu näyttää

Yhdysvalloissa on varmistettu edellisen vuorokauden aikana noin 55  000 uutta koronatartuntaa. Asia selviää Johns Hopkins -yliopiston keskiviikkona paikallista aikaa päivitetyistä tiedoista.

Yhdysvallat on maailmanlaajuisesti koronan pahiten runtelema valtio. Keskiviikkona maa saavutti synkän rajapyykin koronatartunnoissa, kun varmistettujen tartuntojen määrä nousi yli kolmen miljoonan.

Todellisten lukujen uskotaan olevan kuitenkin paljon korkeampia johtuen keväällä testauskapasiteetissa havaituista ongelmista.

Uusia koronaan liittyviä kuolemia kirjattiin keskiviikkona 833, ja yhteensä koronakuolemia on ollut Yhdysvalloissa yli 132  000.

Lue myös:

    Uusimmat