Yhdysvalloissa vankilasta päässyt venäläisagentti Maria Butina saapui Moskovaan: "Venäläiset eivät antaudu"

Yhdysvalloissa vankilatuomion istunut venäläisagentti Maria Butina saapui tänään Moskovaan. Butina pääsi eilen vapaaksi vankilasta Floridassa.

Sheremetjevon lentokentällä ihmiset ottivat hänet vastaan kukkakimppujen kanssa. Paikalle kerääntyneille toimittajille Butina kertoi olevansa hyvin onnellinen kotiinpaluustaan.

–  En luovuttanut, koska tiesin, ettei minulla ole siihen oikeutta. Venäläiset eivät antaudu, Butina sanoi.

Butina, 30, myönsi viime vuoden joulukuussa syytteet, joiden mukaan hän oli toiminut Yhdysvalloissa "rekisteröimättömänä ulkomaisena agenttina". Hänet tuomittiin 18 kuukauden vankeuteen, josta puolet hän oli jo istunut tutkintavankeudessa.

Syytteiden mukaan Butina käytti pienen venäläisen asejärjestön puheenjohtajana hyväksi suhteitaan Yhdysvaltojen vaikutusvaltaiseen kansalliseen kivääriyhdistykseen (NRA) ja pyrki sitä kautta luomaan yhteyksiä republikaaneihin vaikuttaakseen Yhdysvaltojen ulkopolitiikkaan.

Venäjän mukaan oikeusjuttu Butinaa vastaan oli tekaistu.

Päivitetty 16.17: Butinan kommentti.

 

Lue myös:

    Uusimmat