Mainos

Yhdysvalloissa pelätään uutta hurrikaania, kun edellisenkään tuhoista ei olla vielä selvitty – MTV:n meteorologi selittää, miksi aika on otollinen hirmumyrskyille

2:05

Sään ääri-ilmiöt eivät jätä Yhdysvaltoja rauhaan. Harvey-myrskyn jälkeiset pelastustyöt ovat vielä pahasti kesken, ja Atlantilla voimia kerää Irma-hurrikaani. Olosuhteet ovat nyt hirmumyrskyjen kannalta otolliset, MTV:n meteorologi Markus Mäntykannas kertoo.

– Nyt on tyypillisin aika pohjoisella pallonpuoliskolla, kun merivedet ovat lämpimimmillään. Hurrikaanin synty vaatii vähintään 27-asteista merivettä tarpeeksi paksussa kerroksessa. Tämä ehto toteutuu nimenomaan trooppisilla ja subtrooppisilla merialueilla tähän aikaan vuodesta.

Afrikan länsipuolella muutama päivä sitten syntyneen Irma-hurrikaanin pelätään iskevän Amerikan mantereelle ensi viikon aikana. Sitä ennen se kuitenkin kerää voimia Atlantilla.

– Kun mennään tästä viikon päähän, Puerto Rico ja Dominikaaninen tasavalta sekä myöhemmin Bahama-Bermuda-akseli ovat hurrikaanin alla. Siinä vaiheessa ennustetaan, että sen voimakkuus vastaa luokkaa kolme asteikolla yhdestä viiteen. Eli se voi saada aikaan merkittävääkin tuhoa.

Rantautuessaan Yhdysvaltoihin Harvey-hurrikaani arvioitiin luokan neljä hurrikaaniksi.

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja