Tältä hurjaa vauhtia etenevä hurrikaani Michael näyttää avaruudesta – neljännen asteen hurrikaanin tuhot katastrofaalisia

Tältä hurrikaani Michael näyttää avaruudesta käsin 0:48

Floridassa pelätään tuhoisinta hurrikaania miesmuistiin. Michael on vahvistunut 4. luokan hurrikaaniksi ja se iskeytyy osavaltion luoteisosaan näillä hetkillä.

Meksikonlahdelta Floridaa lähestyvä hurrikaani kerää voimiaan. Sen voimistuttua neljännen asteen hurrikaaniksi (Saffir-Simpsonin asteikolla) tuulen nopeus äityy jopa lähelle 70 metriä sekunnissa.

Meteorologi Pekka Pouta katsoo Michaelin kulkureittiä Yhdysvaltain kansallisen hurrikaanikeskuksen sivuilta.

Ennuste on floridalaisten kannalta huono. Ilmavirta kuljettaa hurrikaania eteenpäin hurjaa vauhtia.

– Näyttää siltä, että hurrikaani etenee todella nopeasti. Se tarkoittaa sitä, että se saattaa pysyä voimakkaana pidemmälle sisämaahan.

Tuhot neljännen asteen hurrikaanin iskiessä maihin ovat yleensä katastrofaalisia jopa tukevasti rakennetuille taloille.

– Katot lähtevät, samoin ulkoseiniä irtoaa. Suurin osa puista lähtee juurineen tai ne vähintään katkeavat, Pouta luettelee.

– Lisäksi kaatuvat puut ja lentävät tavarat saartavat alueita, joista monet ovat asuinkelvottomia seuraavien viikkojen ajan.

Michaelin kulkureitin läheisyyteen on jo lähetetty voimalinjoja korjaavia ryhmiä muualta maasta, mutta siitä huolimatta sähkökatkokset saattavat kestää viikoista jopa useisiin kuukausiin.

Hurrikaani Michael on vahvistunut 4. luokan hurrikaaniksi 2:25

Pahin hurrikaani aikoihin

Hurrikaanit ovat alueella tavallisia ja niitä esiintyy vuosittain. Edellisestä ja yhtä tuhoisasta hurrikaanista saattaa kuitenkin olla jo vuosia.

– Ne iskevät eri alueille. Esimerkiksi edellisestä samaan kohtaan osuneesta voimakkaasta hurrikaanista saattaa olla kulunut jo sukupolvi tai enemmän, Pouta kertoo.

Hurrikaanin etenemiskartalta näkee, kuinka Michael siirtyy ensin voimalla yli Floridan rantaviivan ja heikkenee lopulta sisämaassa trooppiseksi myrskyksi.

Parin päivän kuluttua Michael matkaa jo Altantin valtameren yllä.

Lue myös:

    Uusimmat