Yhdysvaltain korkein oikeus käsittelee Trumpin suunnitelmat jättää paperittomat siirtolaiset väestönlaskennan ulkopuolelle

Yhdysvalloissa maan korkein oikeus aikoo ottaa käsittelyyn presidentti Donald Trumpin pyrkimykset jättää laittomasti maassa olevat siirtolaiset väestönlaskennan ulkopuolelle, kertovat muun muassa uutistoimisto AP ja Washington Post -lehti.

Washington Postin mukaan kolmesta tuomarista koostunut paneeli arvioi viime kuussa, että Trumpin heinäkuussa aiheesta antama muistio oli "valtaoikeuksien laitonta väärinkäyttöä".

AP kertoo, ettei maahanmuuttajia ole tuomarien mukaan ikinä aiemmin Yhdysvaltain historiassa jätetty väestönlaskennan ulkopuolelle.

Väestönlaskennan tuloksien perusteella päätetään muun muassa, kuinka monta edustajaa kukin osavaltio saa edustajainhuoneeseen.

Lue myös

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja