Yhdysvalloissa kaivataan lisää verenluovuttajia

Verenluovuttajien määrä Yhdysvalloissa on selvässä laskussa ja terveysviranomaiset ovat asiasta hyvin huolissaan. Verensiirtojen määrä on kasvanut kolmen prosentin verran viime vuosina, mutta saman ajan kuluessa luovutusten määrä on vähentynyt.

Viisi vuotta sitten tehtiin vielä kaikkiaan 14 miljoonaa yksittäistä verenluovutusta, toissa vuonna niitä tehtiin enää 12,6 miljoonaa. Ensi vuonna luovutusten määrän uskotaan laskevan jo alle 12:een miljoonaan, mikä on alle tarpeen.

Nuoret eivät enää luovuta verta.

Yli 55-vuotiaista amerikkalaisista 60 prosenttia on ainakin joskus luovuttanut verta. Nuorista, 18-24-vuotiaista, vain yksi neljästä on osallistunut verenluovutukseen. Jotkut syyttävät veripulasta myös viimeaikaista määräystä, joka kieltää verenluovutuksen Britanniassa asuneilta; heidän pelätään kantavat mahdollisesti ns. hullun lehmän tautia. Yhdysvalloissa onkin aloitettu kampanjointi erityisesti nuorten verenluovuttajien määrän lisäämiseksi. Mukana tempauksissa on ihmisiä, joiden hengen verenluovutus on pelastanut. He koittavat vedota nuoriin kertomalla luovutuksen tärkeydestä.

Texasin osavaltiossa aloitettiin viitisen vuotta sitten laaja, yli 17-vuotiaille koululaisille suunnattu kampanja. Luovuttajien kouluille luvattiin paikallisilta yrityksiltä avustuksia ja lahjoituksia mm. koulun juhlien järjestämiseen. Luovutusten määrä alueella kasvoi selvästi kampanjan ansioista.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat