Yhdysvallat ja Venäjä sopuun yhteislentojen jatkamisesta ISS:lle

Yhdysvaltain avaruushallintovirasto Nasa ja sen venäläinen vastinpari Roskosmos ovat päässeet sopuun miehitettyjen avaruuslentojen jatkamisesta kansainväliselle avaruusasemalle (ISS) vuoteen 2025 asti. Roskosmos tiedotti asiasta tänään.

Yhdysvaltain ja Venäjän välit ovat olleet jäissä sen jälkeen, kun Venäjä hyökkäsi laajasti Ukrainaan viime vuoden helmikuussa.

Yhteislennot kiertoradan ISS:lle ovat yksi viimeisistä edelleen jatkuvista yhteistyön muodoista maiden välillä.

Sopimuksen tarkoituksena on varmistaa, että ISS:n venäläisessä osassa on aina vähintään yksi Roskosmosin edustaja ja yhdysvaltalaisessa osassa yksi Nasan edustaja.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Vuonna 1998 laukaistu ISS oli Yhdysvaltojen ja Venäjän kylmän sodan jälkeen lisääntyneen yhteistyön hedelmä.

Avaruusaseman toimintaan osallistuvat myös Kanada, Japani ja Euroopan maat.

Kumppanit ovat toistaiseksi sitoutuneet jatkamaan ISS:n toimintaa vain ensi vuoteen asti, mutta Yhdysvallat on ilmaissut halunsa jatkaa aseman pyörittämistä vuoteen 2030.

Venäjä ilmoitti aiemmin vetäytyvänsä ISS:ltä ensi vuonna, mutta maa näyttää sittemmin muuttaneen mielensä.

Huhtikuussa Venäjä ilmoitti aikovansa käyttää ISS:ää vuoteen 2028 asti.

Yhdysvallat on pitkään ollut riippuvainen Venäjän Sojuz-raketeista, joita on tarvittu astronauttien kuljettamiseen kiertoradalle.

Riippuvuussuhdetta on viime vuosina pyritty katkaisemaan avaruusyhtiö SpaceX:n raketeilla sekä Nasan SLS-raketilla, jota on tarkoitus käyttää Artemis-ohjelman miehitetyillä kuulennoilla.

Lue myös:

    Uusimmat