Yhä useampi suomalainen haluaa lomailla ilman lentämistä – "Lentomatkailu ei enää ole niin cool"

Suomi saa kiitosta lentomatkustamiseen tekemistään päästövähennyksistä 1:59
Suomi on saanut kiitosta lentomatkustamiseen tekemistään päästövähennyksistä.

Lentomatkailun välttäminen on nouseva trendi, arvioidaan Lapin yliopiston matkailualan tutkimus- ja koulutusinstituutissa. Yhä useampi etsii lentomatkan vaihtoehdoksi sopivaa junareittiä Euroopassa tai leppoisaa lomaa kotimaassa.

Helsingissä asuva Tuuli Kaskinen on jo monta vuotta pyrkinyt matkustamaan junalla tai bussilla ja välttämään lentomatkailua. Raiteet ovat vieneet muun muassa Moskovaan, Berliiniin, Ateenaan ja Lissaboniin.

–  Osan työmatkoista teen lentämällä, joskus lomamatkojakin. En ole tässä asiassa ihan puritaani, sanoo Kaskinen.

Ajan lisäksi Kaskinen varaa junamatkalle hyvää luettavaa ja hyvät eväät. Hyvä seurakin on arvossaan.

Yksi mieleen jääneistä junamatkoista suuntautui kymmenkunta vuotta sitten Espanjan Baskimaahan. Matkaseurueessa oli sekä aikuisia että lapsia. Lapsille sanottiin jo lähtiessä painokkaasti, että matka on pitkä ja junassa nukutaan monta yötä – eli ei kannata kysellä, joko pian ollaan perillä.

–  Kun sitten tulimme San Sebastianiin, lapset hämmästyivät, että joko nyt ollaan perillä, muistelee Kaskinen.

"Ilmastoraportti on kuumentanut keskustelua"

Tuuli Kaskinen ei ole yksin. Esimerkiksi Maata pitkin matkustavat -ryhmä Facebookissa on tämän vuoden aikana kasvanut muutamasta kymmenestä yli tuhanteen jäseneen. Viime vuosien tilastoissa suuntaus ei vielä näy, vaan lentomatkailu on ollut kasvussa.

–  Syksyllä julkaistu ilmastoraportti on varmasti kuumentanut keskustelua. Meillä on enemmän ihmisiä kuin ennen, jotka välttelevät lentämistä. Kyse on varsin pienestä ihmisryhmästä, mutta kaikki uudet trendit lähtevät pienistä ihmisryhmistä, sanoo Antti Honkanen, Lapin yliopiston matkailualan tutkimus- ja koulutusinstituutin johtaja.

Honkasen mukaan kotimaa tarjoaa monipuolisia matkailumahdollisuuksia, mutta niiden markkinoinnissa olisi kohentamista. Visit Finland houkuttelee ulkomaisia matkailijoita Suomeen, mutta kaupunkien ja alueiden matkailuorganisaatiot eivät aina tuo omia alueitaan parhaalla tavalla esiin.

Paljon lentävä päästelee tonneittain

Keskivertosuomalaisen hiilidioksidipäästöissä lentomatkailun siivu koko liikkumisen osuudesta on alle viidesosan ja vähän yli neljäsosan välillä – arviot ovat jonkin verran erilaisia. Johtava asiantuntija Vesa-Matti Lahti Sitrasta painottaa, että niin ihmisten elämäntavat kuin päästölaskelmien taustaoletuksetkin vaihtelevat. Siksi keskiverrosta on syytä puhua varovasti.

–  Jos lentää paljon, lentämisen osuus koko vuoden päästöistä voi olla suurin osuus, hän toteaa.

Yhden Thaimaan-matkan lentojen hiilidioksidipäästöt ovat Finnairin laskurin mukaan noin 0,8 tonnia. Määrä vastaa yli puolta keskivertosuomalaisen vuosittaisesta henkilöautoilusta.

Lahti muistuttaa, että laskureiden tulokset ovat vain suuntaa-antavia ja kaikenlaisia hiilidioksidipäästöjä on syytä vähentää. Suomalaisten päästöt henkeä kohti ovat noin nelinkertaiset kestävään tasoon verrattuna.

Lentomatkailun jättäminen taakse ei ole este kaukomatkailulle – hidaste kylläkin.

–  Sen sijaan että lähtee joka marraskuu etelänmatkalle, voi lähteä harvemmin, varata enemmän aikaa ja mennä vaikka osan matkaa junalla. Koko asian uudelleenajattelu on meneillään. Sellainen muutos vaikuttaa olevan tapahtumassa, että lentomatkailu ei enää ole niin cool, sanoo Lahti.

Lue myös:

    Uusimmat