Monen lapsiperheen painajainen, päätäit, pitävät yhä pintansa. Vielä 1970- ja 1980-luvulla niiden määrä oli laskenut Suomessa merkittävästi edellisiin vuosikymmeniin verrattaessa, mutta 1990-luvun lopulla ja 2000-luvun alussa niiden määrä oli jälleen noussut. Sen jälkeen ei ole tietoa siitä, että ne olisivat ainakaan harvinaistuneet, Helsingin yliopiston dosentti Sakari Jokiranta kertoo.
Täiden yleistymisen taustalla voi olla Jokirannan mukaan kolme syytä. Ensinnäkin 2000-luvun vaihteessa paljastui, että päätäihin eivät enää tehoa tietyt täihoitoaineissa ja -shampoissa käytetyt hyönteismyrkyt, joita niiden tuhoamiseen oli aiemmin käytetty.
1970–1980-luvuilla puolestaan kasvoi sellaisten aikuisten sukupolvi, joista moni ei ollut perillä päätäistä. Tämän takia 1990-luvun lopun täiepidemiat pääsivät tulemaan ikään kuin varkain ilman, että niihin ymmärrettiin reagoida.
Lue myös: Viikkojen täirumba vei helsinkiläisperheen rahat ja ajoi burn outin partaalle
– Tietoisuus täistä on lisääntynyt, mutta Suomessa on edelleen paljon aikuisia, jotka ajattelevat täiden olevan harvinainen ja myös häpeällinen asia. Kolmas yleistymisen syy liittyykin tähän. Vanhemmat eivät välttämättä tuo tuttavapiirissä, päiväkodissa tai koulussa esille, jos omalla lapsella on täitä, Jokiranta huomauttaa.
Vaikka terveydenhoitajat ja päiväkotien työntekijät laittavat seinille ilmoituksia, että täitä on liikkeellä, laput eivät Jokirannan mukaan välttämättä aiheuta toimenpiteitä kodeissa. Taustalla on ajatus, että eihän meidän lapsellamme tai hänen kavereillaan voi täitä olla. Tällä tavalla täit pääsevät helposti leviämään.