XL5:stä tuttu Jake kertoi syöpätaistelustaan – ”Tuli ihan puskista”

XL5:stä tuttu Jake sairastui syöpään – ”Tuli ihan puskista” 6:19

Huomenta Suomessa jututettiin torstaiaamuna menneiden vuosien suosikkiyhtye XL5:stä tuttua Jake Jokivallia. Jokivallilla todettiin vuonna 2014 sigmasyöpä. Nyt hän tähtää uinnin SM-kisoihin.

– Se tuli totta kai ihan puskista, niin kuin se tulee kaikille, ketkä sairastuvat syöpään, Jake Jokivalli kuvaili reaktiotaan vuonna 2014 saamaansa syöpädiagnoosiin.

– Ei tuollaista odota itselle – ne muuthan vain sairastuu, en minä. Ja kun aina on harjoitellut ja lenkkeillyt, eihän minuun voi tuollainen tauti tarttua, Jokivalli kertaa ajatuksiaan.

Jokivallia hoidettiin leikkauksella ja sytostaateilla. Seinät tuntuivat tiivistyvän ja kunto putosi nollaan. Sytostaatit aiheuttivat myös erikoisempia haittavaikutuksia.

– En pystynyt hoitojen aikana koskemaan haarukkaan ja veitseen, ne olivat liian kylmiä minulle. Pakkasella kasvoista ja käsistä lähti tunto. Jouduin syömään muovihaarukoilla ja veitsillä, se kosketusarkuus oli ihan mahdoton.

Sairausaika meni kolmen viikon jaksoissa: lääkitystä suoneen, lääkitystä tabletteina, viikko vapaata. Vapaaviikolla Jake meni uimaan. Vedessä hän pystyi liikkumaan, ulkona pakkasessa se olisi ollut mahdotonta.

– Lääkärit sanoivat, että ihan oikeasti, käytkö sinä uimassa sillä viikolla – ethän sinä pysty oikeasti uimaan. Mutta minulla oli pakottava tarve vain päästä sinne altaaseen jo silloin.

"Hei, minähän voisin lähteä SM-kisoihin"

Uinnin merkeissä Jokivalli tutustyi myös Matias Yritykseen, joka ihaili syöpäsairaan miehen treenitahtoa. Nyt Yritys on Jokivallin uintivalmentaja. Tavoitteet ovat kovat.

– Se lähti periaatteessa vähän tsoukkina, kun treenattiin ja heitettiin, että hei, minähän voisin lähteä SM-kisoihin, Jokivalli kertoo.

Tavoitteena on uida läpi 50 metrin vapaauinti.

– Siellähän on kavereita, jotka ovat uineet 10–15 vuotta, heillä on täysin eri pohja. Me aloitimme suurinpiirtein käsipohjasta, mutta koko ajan on menty eteenpäin. Nyt se treenaaminen on mennyt ammattimaisemmaksi. Mutta onhan minulla hirveä kiinniotto fyysisesti ja muuten, koska olin täysin nollakunnossa, Jokivalli kertoo.

Treeniin kuuluu uimisen lisäksi esimerkiksi punttisalia ja kiipeilyä. Leikillään on jo heitetty, että SM-kisojen jälkeen on vuorossa EM- ja MM-kisat.

– Minullahan on hirveä matka sinne, mutta miksi ei, Jokivalli sanoo.

Suhtautuminen elämään on muuttunut. Jokivalli on huomannut, että ihmiset valittavat liikaa pienistä asioista.

– Nämä on paljon isompia kysymyksiä sitten, kun olet niin, että tässä voi tapahtua mitä vaan. Arvostus elämään on noussut tosi paljon. 

Lue myös:

    Uusimmat