Wilma Murto teki muutoksen Timanttiliigan kisaan – "Oli se vaan sairaan kivaa"

Seiväshyppääjä Wilma Murto ylsi upeasti Timanttiliigan Lontoon osakilpailussa kolmanneksi. Murto kokeili kilpailussa ensimmäistä kertaa tällä kaudella 16 askeleen vauhtia.

Murto oli kolmas tuloksella 461, jonka hän ylitti toisella yrityksellään. Hän yritti tämän jälkeen vielä kolmesti ennätyskorkeutta 471.

– 471 yrityksistä yksi oli hyvä ja sitten oli läpijuoksu ja limbo, mutta oli se vaan sairaan kivaa. Tekee hyvää, kun on löytynyt tällainen tasaisuus, että 461 tuntuu perustekemiselle, Murto riemuitsi Suomen Urheiluliiton tiedotteessa.

– Nyt tietää, että siellä on piikkihyppy olemassa, kun 461 tuntuu menevän minä päivänä hyvänsä.

Murto ylitti 461 Kuortaneella juhannuksena ja taivutti pian sen jälkeen ulkoratojen ennätyksensä 462 Vaasan olympiaranking-kilpailuissa. Kummassakin kilpailussa Murto yritti 470:n ylitystä.

16 askeleen vauhti näytti toimivan Murron kohdalla. Murto aikoo käyttää pidempää vauhtia Tokion olympialaisissa.

– Se oli minulle uran toinen kilpailu 16 askeleen vauhdilla. Edellinen oli ennen viime kesän polvileikkausta, Murto sanoi.

Murto kertoi, että jos on hyvässä iskussa, hän kilpailee myös lauantaina Turussa, minkä jälkeen luvassa ovat Tokion olympiakisat.

Katso pääkuvan videolta Wilma Murron ylitys korkeudesta 461.

Lue myös:

    Uusimmat