Will & Grace -tähdet olivat kieltäytyä rooleistaan

Suosikkikomedia Will & Gracen päätähdet meinasivat aikanaan jättää hitiksi nousseen sarjan kokonaan väliin. Miksi?

Kämppiksinä elävien Willin ja Gracen hullunkurisesta elämästä kertova Will & Grace -komedia tuli tiensä päähän Jenkeissä vuonna 2006, kun sarjan viimeinen jakso esitettiin katsojille.

Yhteensä peräti kuudellatoista Emmy-pystillä palkitun sarjan pääkaarti olisi kuitenkin voinut helposti näyttää hyvin toisenlaiselta, paljastaa yksi sarjan näyttelijöistä.

Sarjassa kärkästä Karen Walkeria näytellyt Megan Mullally paljasti Larry Kingin haastattelussa, että kaikilla sarjan päätähdillä oli alun perin jotain sarjaan lähtemistä vastaan.

Mullally oli itsekin epäröinyt sarjaan lähtemistään, koska käsikirjoitus ja hänelle kaavailtu rooli muistuttivat naista toisesta senaikaisesta tv-sarjasta. Mullally paljasti haastattelussa myös, että olisi itse halunnut sarjan jatkuvan vielä hieman.

– Osa tiimistä ajatteli, että on parempi lopettaa huipulla, mutta minusta sarja olisi voinut jatkua vielä pari tuotantokautta, Mullally sanoo.

Miksi sarjan kolme muuta päätähteä kieltäytyivät alun perin koko sarjasta? Lue lisää:Will & Grace -tähdet olivat kieltäytyä rooleistaan

WILL & GRACE Subilla maanantaisin, tiistaisin ja perjantaisin kello 15.55.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat