Mainos

Washington Post: Yhdysvallat rakentaa Irakin oppositiota

Yhdysvallat on laatinut yksityiskohtaisen suunnitelman Irakin poliittisen opposition uudelleen rakentamiseksi sekä oikeusjutun valmistelemiseksi sen varalta, että Irakin johtajat asetettaisiin syytteeseen sotarikoksista. Asiasta kertoi Washington Post -lehti tänään.

Lehden mukaan suunnitelma edellyttää viiden miljoonan dollarin eli noin 27 miljoonan markan menoja siihen, että oppositioryhmiä koulutetaan järjestäytymis- ja jäsenten hankkimistekniikoissa. Lehti kertoi lisäksi, että näistä varoista, jotka kongressi oli jo antanut käyttöön, rahoitettaisiin Lontoossa sijaitsevaa maanpakolaistoiminnan keskusta sekä Irakista tuotujen asiakirjojen kääntämistä ja luettelointia mahdollista sotarikosoikeudenkäyntiä silmällä pitäen.

Korkea-arvoiset viranomaiset olivat lehden mukaan myös vihjanneet siihen, että samanaikaisesti oli kehitteillä rinnakkainen yritys horjuttaa Irakin presidentti Saddam Husseinin valtaa Bagdadissa. He kertoivat sanomalehdelle, etteivät usko suunnitelmansa johtavan Husseinin vallan pikaiseen romahtamiseen, mutta he haluavat tukea ja yhtenäistää Irakin oppositiota sen varalta, että romahdus odottamatta tapahtuu.

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.