Vyörytys jatkuu – Kylie Jenneriä syytetään jälleen plagioinnista nolon bändipaita-gaten jälkeen

Taiteilija Sara Pope haastoi Kylie Jennerin oikeuteen plagioinnista.

Kansainvälistä menestystä niittänyt taiteilija Sara Pope väittää televisiopersoona Kylie Jennerin kopioineen hänen taideteoksensa. Popen mukaan Jenner käyttää kopiota uuden ohjelmansa mainoksessa.

Kyseessä oleva teos kantaa nimeä Temptation Neon ja siinä on muhkeat huulet, joita kiertää neon-valo. Pope loi teoksen vuonna 2015 ja pitää sitä hänen uransa tunnetuimpana työnä.

Alapuolella kuva on kaappaus elokuussa alkavan Life of Kylie -sarjan trailerista. Kuvassa on paljon samaa Popen teoksen kanssa aina huulten asennosta niitä ympäröivään valoon. 

Kylie Jenner ja tämän sisko Kendall Jenner aiheuttivat hiljattain närkästystä esittelemällä erikoisia t-paitoja. Siskokset olivat printanneet omat kasvonsa tunnettujen bändipaitojen päälle. Paidoissa esiintyivät muun muassa Ozzy Osbourne ja Metallica. 

Esimerkiksi Sharon Osbourne reagoi t-paitoihin Twitterissä. 

– Tytöt, ette ole ansainneet oikeuttaa liimata kasvojanne ikoneiden päälle. Keksittykää siihen, minkä osaatte... Eli huulikiiltoon, Osbourne kuittasi. 

T-paidat vedettiin pois myynnistä kritiikkivyöryn vuoksi ja Jennerit pyysivät anteeksi artisteilta ja heidän perheiltään. 

Lue myös:

    Uusimmat