Yli kolme vuotta valmisteltu paketti maantieliikenteen kuljetusten yhteisistä pelisäännöistä on saavuttanut maaliviivan EU:n lainsäädäntökoneistossa.
EU-parlamentti äänesti paketista eilen illalla, ja äänestystulokset muutosehdotuksista julkistetaan tänään aamulla. Yhteisillä pelisäännöillä pyritään siihen, että jatkossa EU:n sisällä kuljetusalalla vallitsisivat reilummat kilpailuolosuhteet ja että kuljettajien työolosuhteissa pidettäisiin kiinni vähintään yhteisistä minimivaatimuksista.
Europarlamentaarikko Henna Virkkunen (kok.) on toiminut EU-parlamentin pääneuvottelijana pakettiin kuuluvassa asetuksessa, joka koskee kuljettajien ajo- ja lepoaikoja sekä älykkäitä ajopiirtureita.
Virkkunen kertoo, että yhteisistä pelisäännöistä sopiminen ei ole ollut yksinkertaista. Viimeisistä yksityiskohdista jatkui kova vääntö parlamentissa äänestyksen loppumetreille asti.
– Eniten vastustusta on aiheuttanut se, että jatkossa kuljettajan on halutessaan päästävä vähintään neljän viikoin välein käymään kotimassaan. Sitä monet Itä-Euroopan maat vastustavat todella paljon, Virkkunen kertoo STT:lle.
Lisäksi kuljetusyritykset velvoitetaan järjestämään työt niin, että ajoneuvon pitää palata kotimaahansa vähintään kuusi kertaa vuodessa eli kahdeksan viikon välein. Näin pyritään estämään se, ettei yhteen EU-maahan rekisteröity ajoneuvo voisi ajaa yhtäjaksoisesti vain toisaalla.
Paketti tasaa epäreilua kilpailua
Liikennealan työnantaja- ja elinkeinojärjestöjen yhteisen EU-edunvalvonnan toimitusjohtaja Pasi Moisio kertoo, että nykyisellään alemman kustannustason jäsenmaihin rekisteröidyt kuljetusfirmat ovat voineet hyödyntää kilpailuetuna sitä, että ne ajavat kuljetuksia yhtenään kalliimman kustannustason jäsenmaissa.