Vuosia spekulaation kohteena ollut Beck avautuu osallisuudestaan skientologiaan: "Minulla on ollut tapana tehdä omia juttujani"

Muusikko Beck kertoo, ettei hänellä yleisten luulojen vastaisesti ole tekemistä skientologian kanssa.

Yhdysvaltalainen muusikko Beck, oikealta nimeltään Beck Hansen, kommentoi hiljattain antamassaan haastattelussa väitteitä, joiden mukaan hän on skientologi. Muusikon on spekuloitu jo pitkään olevan osa uskonnollista järjestelmää

– Luulen, että on olemassa harhaluulo siitä, että olisin skientologi. En ole skientologi. Minulla ei ole mitään yhteyttä tai kytköksiä siihen. 

– Isäni on skientologi ja ollut skientologi pitkään, mutta minä olen oikeastaan vain keskittynyt musiikkiini sekä työhöni suurimman osan elämästäni, ja minulla on ollut tapana tehdä omia juttujani. 

Vuonna 2008 antamassaan haastattelussa Beck puhui myös skientologian merkityksestä elämässään, kertoen, ettei hän "kiinnitä siihen lainkaan huomiota". 

Beck kertoi tuolloin skientologian olleen osa muusikon elämää tämän isän kautta. 

– Ainoat kerrat kun olen kuullut mitään negatiivista siitä, on ollut haastatteluissa. Todellisuudessa ihmiset jotka tunnen eivät välitä paskaakaan. Minut kasvatettiin viettämään juutalaisia juhlapyhiä, joten koen olevani juutalainen. Mutta olen lukenut kirjoja skientologiasta ja saanut oivalluksia niiden kautta, Beck totesi tuolloin. 

– Tiedättehän, siinä on kyse kirjoista, se ei ole uskonnollinen järjestelmä. Se on totta vain jos se on totta sinulle. Niin se menee. 

Skientologia on oppeihin ja uskomuksiin perustuva järjestelmä, jonka perusti yhdysvaltalainen scifi-kirjailija L. Ron Hubbard 1950-luvulla. Skientologian ytimessä on uskomus siitä, että jokainen ihminen on reaktiivinen mieli ja kuolematon otus, jota skientologit kutsuvat thetaniksi. 

Skientologian asema uskontona on usein kyseenalaistettu ja sen toiminnan on kritisoitu usein olevan hämärää ja salamyhkäistä. 

Tunnetuksi skientologia on tullut erityisesti kuuluisien jäsentensä tähden. Tällä hetkellä skientologeiksi tunnustautuvat muun muassa John Travolta sekä sen epäilemättä kuuluisin jäsen Tom Cruise.

Lähteet: USA Today, CNN

Lue myös:

    Uusimmat