Vuokralainen sytytti kolme vuokra-asuntoaan tuleen – niistä voimakkain räjäytti ikkunoita ja uhkasi naapureitakin

Mies sytytti kolmeen vuokra-asuntoonsa tulipalot Pohjois-Pohjanmaalla vuosina 2019–2022.

Kaikissa tapauksista mies oli itse paennut asunnosta sen sytyttämisen jälkeen hälyttämättä apua.

Miestä ei tuomittu rangaistukseen, koska hän oli syyntakeeton. Hänen maksettavakseen tulevat kuitenkin huomattavat korvaukset.

Kolme tulipaloa eri asunnoissa

Ensimmäisen tulipalon mies sytytti vuonna 2019. Mies oli koonnut lieden edustalle ja uunin sisälle palavaa materiaalia, kuten vaatteita. Kerätty tavara oli syttynyt tuleen uunin ja kahden paistolevyn kuumentamisella. Vaikka asunnossa oli syntynyt suuria tuhoja, oli hapenpuute estänyt yleissyttymisen.

Toisessa tapauksessa vuonna 2020 tulipalon syttymissyy jäi epäselväksi, mutta miehen kerrostaloasunto oli tuhoutunut paikoin täysin. Palo oli vaarassa levitä myös muualle rakennukseen. WC- ja suihkutilojen hanat oli jätetty avoimeksi niin, että vettä oli valunut rakennuksen käytäviin ja useisiin eri kerroksiin aiheuttamaan tuhoja. Pesuhuoneessa avattu suihkun suodatin ja irrotettu suihkuletku puhuivat tahallisen vesivahingon puolesta.

Tulipalo oli niin voimakas, että asunnon ikkunat olivat räjähdelleet. Mies poistui kolmannen kerroksen asunnosta pudottautumalla ranskalaiselta parvekkeelta. Pois päästyään hän oli puhunut erään todistajan mukaan siitä, että ”jumalat käskivät hänen hypätä parvekkeelta” ja että hän sytytti humalassa tulen ”tietääkseen, miltä tulipalo tuntuu”. Hän myös sanoi, ettei ollut tarkoittanut näin isoa paloa ja toivoi, että kaikki pääsevät turvaan.

Viimeisessä tapauksessa vuonna 2022 mies oli kasannut rivitaloasuntonsa olohuoneen lattialle eräänlaisen nuotion keskellä yötä. Nuotiossa oli palanut muun muassa saunajakkara. Onnekkaasti palo oli jäänyt kytemään, eikä palo ollut levinnyt talon rakenteisiin.

Lasku puolitettiin

Vuonna 1990 syntynyt mies tuomittiin kolmen tuhotyön tekemisestä Oulun käräjäoikeudessa. Mies jätettiin rangaistukseen tuomitsematta, koska hän oli syyntakeeton. Oikeus piti miehen sairautta ilmeisenä syynä vahinkojen tekemiselle.

Miehen maksettavaksi määrättiin yli 155 000 euron korvaukset tulipalojen aiheuttamista tuhoista. Summa olisi ollut kaksinkertainen, mutta se soviteltiin puoleen.

Lue myös:

    Uusimmat