RAY-pelikoneet joutuvat silloin tällöin erilaisten huijausyritysten kohteeksi, mutta muutama vuosi sitten ulkomaalaisiksi epäillyt rikolliset huijasivat pelikonetta aivan uudenlaisella tavalla.
Vuoden 2013 syksyllä pääkaupunkiseudulla sijaitsevan rahapeliautomaatin seurantajärjestelmä lähetti virheilmoituksen siihen tulleesta vikatilasta. Rahapeliautomaatit ovat jatkuvassa yhteydessä valvomoon, joten vikailmoituksiin voidaan reagoida välittömästi.
Rahapeliautomaatteja ylläpitävän Raha-automaattiyhdistyksen (RAY) selvittelyjen aikana syntyi epäily, että vikailmoituksen sai aikaan jonkinlainen vilppipelaaminen.
1:45
Uudenlainen huijauskeino
Normaalisti huijausyritykset ovat varsin karkeita: pelikoneeseen syötetään väärää valuuttaa, metalliprikkoja tai niihin työnnetään henkareita. Tällaisilla kikoilla ei tänä päivänä voittoja saada, vaan yrittäjää muistetaan vain laskulla koneen korjauskuluista.
Nyt tutkittu juttu oli kuitenkin toista maata: tekijöillä oli hallussaan laite, joka radiosignaalin avulla aiheutti pelikoneeseen vikatilan, jonka avulla koneesta saatiin aiheettomia voittoja. Internetissä on jonkin verran kertomuksia siitä, kuinka vastaavalta vaikuttavia likaisia keinoja on käytetty ulkomailla.

