Von Hertzen Brothersin uuden albumin taustajoukoissa huippunimiä

Suomalaisyhtye Von Hertzen Brothers julkaisee uuden albumin ensi vuoden maaliskuussa. Levyn tuottajana toimii maailmankuuluja bändejä tuottanut nimi.

Von Hertzen Brothersin kuudes albumi julkaistaan maaliskuussa 2015. Levyn tuottaa legendaarinen Garth Richardson, joka on toiminut muun muassa Biffy Clyron ja Rage Against The Machinen taustajoukoissa.

Richardson on työstänyt Von Hertzen Brothersin kanssa materiaalia Suomessa, ja työ jatkuu syyskuussa Richardsonin maineikkaalla studiolla Kanadan Vancouverissa. Samalla studiolla ovat levyttäneet muun muassa AC/DC, Bon Jovi ja Metallica.

Levyn miksaa Grammy-ehdokkaanakin ollut Randy Staub, joka on aiemmin työskennellyt muun muassa Metallican ja suomalaisyhtye HIMin albumien parissa.

– Me ollaan rakennettu kansainvälistä uraa kovalla työllä ja pieteetillä nyt viisi vuotta ja kollektiivinen fiilis on se, että nyt jos koskaan pitää laittaa korkeempaa vaihdetta silmään. Lähtökohtaisesti me haettiin levylle maailmanluokan tuottajaa, jonka todella uskoisimme tuovan jotain lisää tähän kuvioon, Mikko Von Hertzen kommentoi yhtyeen lähettämässä tiedotteessa.

– Garthin kanssa kemiat toimivat heti ja hänestä huokui vilpitön innostus uusia biisejämme kohtaan. On palkitsevaa jo itsessään päästä tekemään musaa legendaariseen studioon, mutta vielä hienompaa on se että saadaan tehdä uusi levy huipputiimin kanssa. Levyn miksaa Randy Staub, jolta ei myöskään natsoja puutu olkapäiltä, hän jatkaa.

Lue myös:

    Uusimmat