Volvon Polestar 2 on viimein hinnoiteltu – norjalaisia hemmotellaan taas

Volvon sisarmerkki Polestar esitteli ensimmäisen sähköautonsa 0:52
Tällainen on Volvon sisarmerkki Polestarin ensimmäinen sähköauto.

Volvon sisarmerkki Polestar saapuu pian Eurooppaan. Nyt Polestar 2 -täyssähköauto on saanut hinnat.

Alkuvuodesta 2020 tuotantoon pääsevä Polestar 2 tulee alkuvaiheessa myyntiin noin 60 000 euron hintaisena versiona. Ensimmäisiä toimituksia on kaavailtu kesäkuulle.

Ensimmäisenä tuotantoon tuleva malli on luonnollisesti hinnaston yläpäästä. Myöhemmin tarjolle tuleva karvalakkimalli on Polestarin mukaan 40 000 euron hintaluokassa.

Polestar 2 haastaa muun muassa Tesla Model 3:n, jonka halvin, noin 400 kilometrin toimintamatkan tarjoava Standard Range Plus -versio, maksaa hieman alle 50 000 euroa.

60 000 eurolla Polestar 2:n ostaja saa nelivedon sekä 300 kilowatin eli noin 400 hevosvoiman edestä tehoa, ja 78 kWh:n akuston, jolla ajaa yhdellä latauksella runsaat 400 kilometriä.

Näissä autoissa varustelistalta on ruksittu laaja kattaus kuljettajaa avustavia järjestelmiä, ja suuri lasikatto tuo matkustamoon rutkasti valoa. Kullankeltaiset yksityiskohdat tuovat hieman räväkkyyttä muuten varsin minimalistiseen ulkonäköön.

Polestar 2 on myös kaikkien aikojen ensimmäinen auto, jonka tietoviihdejärjestelmä pyörii puhtaan Android-käyttöjärjestelmän päällä. Käytössä on älypuhelimista tuttuja toimintoja, kuten Google Maps ja Google Assistant.

Alla olevat hinnat pitävät sisällään kolmen vuoden huolenpitosopimuksen sekä verot.

  • Norja: 469 000 kruunua (39 800 €)
  • Ruotsi: 659 000 kruunua (60 500 €)
  • Saksa: 58 800 euroa
  • Iso-Britannia: 49 900 puntaa (55 900 €)
  • Hollanti: 59 800 euroa
  • Belgia: 59 800 euroa

Polestar aikoo myydä autojaan sekä verkossa että erityisissä Polestar Space -liikkeissä. Ensimmäinen avautuu vielä tämän vuoden lopulla Osloon, mutta ensi vuoden loppuun mennessä "uuden ajan autokauppoja" on määrä olla pystyssä jo 50.

Toistaiseksi ei ole tietoa, milloin Polestar saapuu Suomeen.

Lähde: Polestar

Lue myös:

    Uusimmat