Volvo esitteli kauan odotetun uutuuden – tässä on täysin uusi XC60

Volvo on nykyään harvoilla automessuilla paikalla, mutta Euroopan mantereen näyttelyksi on valikoitunut Geneve. Eikä ruotsalaiset tule tänne tyhjin käsin, sillä ensiesiintymisensä sai täysin uusi Volvo XC60. Edellinen malli on ollut myynnissä vuodesta 2010, joten uutta mallia on odotettu jo pitkään.

Muutospaineita ovat luoneet mallin kovat myyntiluvut, sillä Volvo XC60 on luokkansa myydyin auto Euroopassa. Lisäksi Volvon maailmanlaajuisesta myynnistä kolmannes kuuluu XC60:lle.

XC90-mallin aloittama muotokielen linjaus on selvästi nähtävissä myös XC60:n kohdalla, koska auto on käytännössä identtinen isoveljensä kanssa.

Mallin avulla Volvo esittelee myös kolme uutta turvallisuusominaisuutta. Työtä on tehty etenkin törmäysturvallisuuden eteen ja otettu jälleen uusi askel kohti autonomisempaa ajamista. Volvon City Safety -järjestelmää on päivitetty XC60-mallissa, ja se sisältää nyt uuden turvallisuusominaisuuden, ohjaustuen. Ohjaustuki aktivoituu, kun automaattijarrutus ei yksin pysty välttämään uhkaavaa onnettomuutta.

Moottorivaihtoehdot ovat tuttuja bensiini- ja dieselversioita. Huippuversio on 407 hevosvoimainen T8-bensahybridi, joka kiihdyttää auton nollasta sataan 5,3 sekunnissa.

Volvo XC60 jakaa saman pohjalevytekniikan 90-sarjalaisten kanssa, ja pienempi pohjalevy esitellään myöhemmin uuden 40-sarjan myötä.

Lue lisää XC60:n uusista turvallisuusominaisuuksista:
Volvo lisää turvallisuusominaisuuksiinsa autonomiaa

Kuvat: Mikko Autio

Lue myös:

    Uusimmat