Volkkarin uusi sähköauto on Saksassa halvempi kuin vastaava Golf – VW kumosi huhut viivästymisestä
Volkswagenin ID.3-sähköauto tulee Euroopassa myyntiin tulevana kesänä. Hiljattain sen huhuttiin myöhästyvän ohjelmisto-ongelmien vuoksi peräti vuodella, mutta saksalaisvalmistaja kertoo pitävänsä kiinni alkuperäisestä aikataulusta.
Volkswagen pitää ID.3-sähkömalliaan yhtä merkittävänä ajoneuvona kuin Kuplaa ja Golfia aikoinaan. Kyseessä on sen ensimmäinen alusta alkaen sähköautoksi suunniteltu malli.
Auton tuotantoa ovat riivanneet vakavat ohjelmisto-ongelmat, joiden vuoksi valmistajan huhuttiin lykkäävän auton lanseerausta jopa vuodella.
Nyt Volkswagen on kuitenkin ilmoittanut, että ID.3 saapuu eurooppalaisliikkeiden myyntilattioille aikataulussaan eli tulevana kesänä.
Halvempi kuin Golf – ainakin kotimarkkinoillaan
ID.3 on suurin piirtein samaa kokoluokkaa kuin Golf. Vielä toistaiseksi sähköautot ovat olleet huomattavastikin kalliimpia kuin saman valmistajan vastaavankokoiset polttomoottorimallit, mutta ID.3 on siinä suhteessa tervetullut poikkeus.
Saksan valtio myöntää sähköauton ostajalle enimmillään 6 570 euron hankintatuen, jonka saa hankintahinnaltaan korkeintaan 47 600 euron hintaiseen sähköautoon. Tukea on saatavissa myös kalliimpien autojen ostamiseen, mutta ei täysimääräisenä.
ID.3:n hinta asettuu Saksassa 30 000 euron pintaan, minkä johdosta sen ostamiseen on tarjolla valtion täydet tuet. Näin ollen ID.3:n perusversion saa omakseen halvemmalla kuin 130-heppaisen bensa-Golfin tai 115-hevosvoimaisen dieselmallin.
Volkswagen muistuttelee tiedotteessaan myös sähköautojen halvemmista ylläpitokustannuksista.
ID.3:n Suomi-hintoja ei ole vielä vahvistettu.
Lähde: Volkswagen
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää