Voivatko Kiinan ja Taiwanin tulehtuneet välit eskaloitua sodaksi? Asiantuntija: Ravisuttelisi maailmanrauhaa

Voiko Taiwanin ja Kiinan räjähdysherkkä tilanne yltyä sodaksi? Asiantuntija kertoo todennäköisimmän skenaarion mahdollisesta eskalaatiosta 10:57
Voiko Taiwanin ja Kiinan räjähdysherkkä tilanne yltyä sodaksi? Asiantuntija kertoo todennäköisimmän skenaarion

Kiinan ja Taiwanin välit ovat olleet jo pitkään tulehtuneet. Tutkimusprofessori kertoo, näyttääkö tulevaisuus synkeältä vai onko rauha kaksikon välillä vielä mahdollinen. 

Varsinkin parin viime vuoden aikana Kiinan ja Taiwanin väleihin on kiinnitetty myös täällä pohjolassa enenevissä määrin huomiota.

Katso yllä olevalta videolta, miten räjähdysherkkä Taiwanin ja Kiinan tilanne on tällä hetkellä. Entä, voidaanko Taiwanin ja Kiinan välille saada koskaan rauhaa aikaiseksi? Katso tutkimusprofessorin vastaus!

Taiwan on jo pitkään pelännyt Kiinan hyökkäävän saarelle. Loppukesällä Kiinan järjestämät massiiviset sotaharjoitukset nostivat pelon uudelle tasolle – ei vain Taiwanissa vaan muuallakin maailmassa. 

Pelkoa on lietsonut myös Yhdysvaltojen varoitukset siitä, että Kiina valtaa Taiwanin sotilaallisesti vuoteen 2025 mennessä.

Ulkopoliittisen instituutin tutkimusprofessori Mikael Mattlin ei kuitenkaan pidä todennäköisenä, että Kiina vyöryisi Taiwaninsalmen yli lähivuosina.

Toki viiden tai kymmenen vuoden päästä sotilaallisen konfliktin riski kasvaa entisestään, mutta sota ei ole kaikkein todennäköisin skenaario, jos Mattlinilta kysytään.

– Täytyy miettiä aikajännettä. Jos katsotaan riittävän pitkälle tulevaisuuteen, aika moni asiantuntija pitää jopa melko todennäköisenä, että jotain sattuu.

– Mutta nyt puhutaan 20–25 vuoden säteestä, Mattlin toppuuttelee.

Miksi suurvalta ei vain valtaa Taiwania?

Mutta miksi suurvalta odottaisi niin pitkään? Ehkä siksi, että kiirettä ei vielä ole. Kiina voi esimerkiksi kaikessa rauhassa tarkastella, miten sota Euroopassa etenee ja millainen isku se on maailman markkinoille.

Odottelua puoltaa sekin, että Kiinan nykyhallinnolla on Mattlinin mukaan eräänlainen ”viimeinen perälauta”, joka häämöttää vasta vuonna 2049.

Tuolloin Kiinan kansantasavalta täyttää pyöreät sata vuotta. Merkkipaaluun mennessä Kiina pyrkii pääsemään tavoitteisiinsa. Kommunistiselle puolueelle yksi tärkeimmistä tavoitteista on se, että Taiwanin saari on osa Kiinan kansantasavaltaa.

– Siihen mennessä pidetään melko mahdollisena, että jotain tapahtuu – mutta mitä tarkalleen ottaen, siitä käydään paljon keskustelua, Mattlin kertaa.

Maantiede on puolustajan puolella

Oli kiire tai ei, hyökkäys Taiwanin saarelle olisi Kiinan näkökulmasta todella hankalaa.

Mattlin huomauttaa, että Taiwanin valtaamiseen liittyy paljon epävarmuustekijöitä jo ihan vain sen sijainnin takia.

Vaikka Taiwan näyttäisi olevan hyvin lähellä Manner-Kiinaa, Taiwanin ja Kiinan välissä on noin 150 kilometriä myrskyävää merta.

Lisäksi tiheään asuttu Taiwanin saari on puolustajalle – eli tässä tapauksessa Taiwanille itselleen – edullinen.

– Saarelle on vaikea tuoda joukkoja, se on hyvin tiheään asutettua, saari on suurilta osin jyrkkää vuoristoa ja viidakkomaista metsäaluetta.

Ja olisiko Kiinalla kalustoa Taiwanin salmen ylittämiseen tai sodankäyntiin? Pystyisikö Kiina operoimaan maalla, merellä, ilmassa ja kybertasolla?

Se on Mattlinin mukaan suuri kysymysmerkki.

– Emme ole nähneet Kiinalta sotilastoimintaa vuosikymmeniin Kiinan ja Vietnamin sodan jälkeen, hän perustelee.

– Se [hyökkäys] olisi hyvin uskalias ja hankala operaatio. Riskit epäonnistumiselle olisivat suuret, Mattlin kiteyttää.

Uskaltaako suurvalta vavisuttaa maailmataloutta?

Tilanne saattaa tuntua Suomesta katsottuna hyvin kaukaiselta – miksi Kiinan ja Taiwanin tukkanuottaset pitäisi kiinnostaa tavan suomalaista?

Siksi, että Taiwan on esillä mitä luultavimmin jokaisessa suomalaiskodissa – me emme välttämättä vain ole tiedostaneet sitä.

Taiwan on Mattlinin mukaan globaalin talouden tärkeä solmukohta, jota saari oli jo 1990-luvullakin.

– Silloin tuotettiin merkittävä osa esimerkiksi meidän kannettavista tietokoneista ja ICT-komponenteista. Nyt puhutaan paljon puolijohteista, joissa taiwanilaiset tuottajat ovat erittäin tärkeitä.

Taiwanilaisten kädenjälki näkyykin kaikkialla maailmassa, sillä karkeasti arvioiden kaksi kolmasosaa kaikista maailman puolijohteista tuotetaan taiwanilaisissa tehtaissa.

– Kaikista vaativimmista puolijohteista peräti 90 prosenttia tuotetaan siellä, Mattlin jatkaa.

Jos tilanne joskus eskaloituisi sodaksi asti, ICT-ala joutuisi tukalaan tilanteeseen globaalilla tasolla.

Jos tarkkoja ollaan, sotilaallinen yhteenotto Taiwanin ja Kiinan välillä ravisuttelisi maailmanpolitiikkaa ja -taloutta merkittävällä tavalla. Sodan seuraukset olisivat Mattlinin mukaan Venäjän hyökkäyssotaakin mittavammat.

Tämä selittyy Mattlinin mukaan myös Taiwanin geopoliittisella sijainnilla – se on kokoaan suurempi maailman arkisessa oravanpyörässä.

Taiwanin saaren ohi lipuu nimittäin iso osa kauppalaivastosta.

– Maailman suurimmista konttilaivoista taitaa 80 prosenttia kulkea saaren ohi. Öljykuljetukset Pohjois-Aasiaan, esimerkiksi Japaniin ja Etelä-Koreaan, tulevat sitä kautta myös, Mattlin listaa.

Jos kauppareitti katkeaisi sodan takia, se olisi välitön ja valtava isku monelle toimitusketjulle ja kauppayhteydelle.

– Se [sota] olisi välitön ja valtava isku niin monelle toimitusketjulle ja kauppayhteydelle, joita meillä on maailmassa, Mattlin hahmottaa. 

Juttu jatkuu videon jälkeen.

Miksi Kiinan ja Taiwanin välit ovat alun alkaen kiristyneet? Asiantuntija kertoo 4:00
Miksi Kiinan ja Taiwanin välit ovat alun alkaen kiristyneet? Asiantuntija kertoo, katso video!

Sotilaallinen konflikti voisi eskaloitua maailmansodaksi

Sotilaallinen konflikti Taiwanin ja Kiinan välillä ei järisyttäisi vain maailmantaloutta ja -politiikkaa vaan se ravisuttelisi myös maailmanrauhaa.

Mattlin uskoo, että Taiwanin ja Kiinan välinen sotilaallinen konfliktiin osallistuisi myös kolmas pyörä, Kiinan pahin kilpakumppani Yhdysvallat.

Vaikka Yhdysvallat haluaakin välttää sotilaallista konfliktia viimeiseen asti, sellaisen syttyessä Kiinan ja Taiwanin välille Yhdysvallat mitä todennäköisimmin osallistuisi tiiviimmin konfliktiin kuin se tekee nyt Euroopassa.

Jo lainsäädäntö edellyttää Yhdysvaltain presidentin ja kongressin puuttumaan tilanteeseen.

– Siihen velvoittaa lainsäädäntö, koska Yhdysvalloilla on Taiwan Relations Act, joka velvoittaa Yhdysvaltoja huolehtimaan siitä, että taiwanilaisilla on kyky puolustautua.

Yhdysvaltain presidentti Joe Biden onkin viime aikoina useampaan kertaan tuonut ilmi, että maa tulisi tavalla tai toisella puolustamaan Taiwania, mikäli tilanne sitä vaatisi.

Haluaisiko Kiina todella ryhtyä sotaan toisen sotilasmahdin kanssa? Ei välttämättä – varsinkaan, jos Taiwan saisi sotilaallisessa konfliktissa tuekseen myös sen pohjoisnaapurin, Japanin.

Jos ei sotaa, mitä sitten?

Jos sotilaallinen hyökkäys ei ole vaihtoehto, mikä olisi todennäköisin skenaario?

– Näkisin todennäköisempänä jjonkun muun vaihtoehdon, joka voisi olla jonkinlainen kauppasaarron tapainen tilanne, joka olisi jonkin verran helpompi toteuttaa ja vähäriskisempi vaihtoehto Kiinalle.

– Mutta akuutisti sellaista ei ole näköpiirissä.

Mutta onko rauha Taiwanin ja Kiinan välillä mahdollinen? Katso jutun alussa oleva asiantuntijahaastattelu.

Lue myös:

    Uusimmat