Voimakas tulipalo tuhoaa elementtitehdasta Kangasalla – "Todennäköisesti palaa maan tasalle"

Kangasalalla elementtitehdas ilmiliekeissä 0:24

Kangasalla Pirkanmaalla on syttynyt voimakas tulipalo elementtitehtaalla, kertoo päivystävä palomestari. Pelastuslaitos kehottaa sulkemaan ikkunat ja ilmanvaihdon Tursolan alueella savun takia. 

Pelastuslaitos sai palosta hälytyksen Soramontuntielle hieman aamuseitsemän jälkeen. 

Tuli syttyi Suoraman Elementin 3 500 neliömetrin kokoisessa tehtaassa. Voimakasta tehdaspaloa ei ole saatu hallintaan.

Tehtaanjohtaja Tommi Heinonen arvioi STT:lle aamukahdeksalta, että tehdas todennäköisesti palaa maan tasalle. Pelastuslaitoksen päivystävä päällikkö Mika Salmela vahvisti myöhemmin, että koko rakennus on vaarassa tuhoutua.

Heinosen mukaan palo sai alkunsa tehdaskoneen hydrauliikasta.

Päivystävä palomestari kertoi, että tulipalo ei ole aiheuttanut henkilövahinkoja. Tehtaanjohtaja Heinonen lisäsi, että rakennuksen sisällä palon alkaessa ollut henkilökunta ehti poistumaan ulos vammoitta.

Paloa sammutetaan tehdasrakennuksen ulkopuolelta. Paikalle hälytettiin parisenkymmentä pelastuslaitoksen yksikköä.

Savu leviää runsaasti 

Kangasalla Pirkanmaalla pelastuslaitos kehottaa sulkemaan ikkunat ja ilmanvaihdon Tursolan alueella, koska seudulla syttyneestä tehdaspalosta leviää runsaasti savua Tursolaan.

Tuleen syttyneessä Suoraman Elementin tehtaassa on runsaasti palavia nesteitä. Välitöntä vaaraa niistä ei pelastuslaitoksen mukaan kuitenkaan ole.

Juttua päivitetty 12.11.2018 klo 8.25 Tommi Heinosen kommenteilla.


 

Lue myös:

    Uusimmat