Voimakas maanjäristys Alaskan eteläosissa – uhreista ei toistaiseksi tietoa

Voimakas maanjäristys vavisutti Alaskan osavaltion eteläosia tänään, kertoo Yhdysvaltojen geologinen tutkimuskeskus.

  Puoli yhdeltä iltapäivällä Suomen aikaa tapahtunut järistys oli voimakkuudeltaan 7,1. Geologisen tutkimuskeskuksen mukaan maa tärisi 127 kilometrin syvyydessä. Järistyksen keskus oli 83 kilometriä itään Old Iliamnan alueelta.

  Mahdollisista uhreista ja vahingoista ei ole vielä tarkempaa tietoa. Uutistoimisto AP:n mukaan järistys vavisutti rakennuksia ja aiheutti sähkökatkoksia. 

Järistys tuntui myös Alaskan suurimmassa kaupungissa Anchoragessa. AP:n mukaan kaupungin poliisilaitos ei kuitenkaan ollut toistaiseksi saanut ilmoituksia loukkaantumisista tai vakavista vahingoista.

  Twitterissä monet alaskalaiset kirjoittivat yöllä paikallista aikaa iskeneen maanjäristyksen herättäneen heidät. Jotkut kertoivat myös särkyneistä laseista ja muista pienistä vahingoista. 

Havaijilla toimiva Tyynenmeren tsunamivaroituskeskus tiedotti, ettei maanjäristys aiheuttanut hyökyaallon vaaraa, koska se tapahtui niin syvällä maan alla. 

Alaskan alueen maanjäristyksiä seuraavan Alaska Earthquake Centerin mukaan osavaltion alueella on tämän vuoden aikana ollut jo yli 1 700 maanjäristystä, joista suurin osa oli pieniä.  

Lue myös:

    Uusimmat