Voiko kuukautisten aikana harrastaa seksiä? Gynekologi vastaa

Voiko kuukautisten aikana harrastaa seksiä? Liittyykö siihen jotakin riskejä? Gynekologi ja kliininen seksologi Leena Väisälä kertoo.

Yllä olevalta videolta voit katsoa, miten kuukautisten tabuus näkyy yhteiskunnassa yhä edelleen.

Voiko kuukautisten aikana harrastaa seksiä?

Kyllä voi. Veikkaan, että jos tehtäisiin kyselytutkimus, suuri osa olisi joskus harrastanutkin. Mitään fyysistä estettä sille ei ole.

Voiko kuukautisten aikana tulla raskaaksi?

Jos on ihan oikeat kuukautiset, raskauden mahdollisuus on hyvin minimaalinen.

Aina se vuoto, jota luulee kuukautisiksi, ei kuitenkaan johdukaan kuukautisista. Jos siis haluaa välttää raskautta eikä ole muuta ehkäisyä käytössä, kuukautisten aikanakin pitää käyttää kondomia.

Kuukautiset voivat myös kestää pitkään, jolloin yhdyntä viimeisinä päivinä voikin aiheuttaa raskauden.

Jos partnerilla on HIV tai muita sukupuolitauteja, tarttuvatko ne helpommin, jos naisella on yhdynnän aikaan kuukautiset kuin jos naisella ei ole kuukautisia?

HIV-tartuntariskin voidaan ajatella olevan kuukautisten aikana vähän suurempi, sillä periaatteessa virus pääsee silloin helpommin vereen. Mutta jos HIV-lääkitys on kohdallaan eikä veressä ole viruksia, tartuttamismahdollisuus on nolla.

Muut varsinaiset sukupuolitaudit eivät periaatteessa tartu veriteitse – B-hepatiitti tarttuu. Toisaalta veri tietenkin on hyvä elatusaine kaikille bakteereille.

Pitääkö käyttää kondomia, jos harrastaa seksiä kuukautisten aikana?

Edelliseen vastaukseen viitaten voisi ajatella, että kuukautisten aikana kondomia pitää käyttää vielä suuremmalla syyllä, jos ei ole täysin varma, että kumppanilla ei ole seksitauteja. Satunnaisissa seksisuhteissa kondomin käyttö tosin pitää tietysti muistaa aina. Kondomi on ainoa väline, jolla seksitauteja voidaan estää.

Vakituisessa, terveiden partnereiden välisessä suhteessa kondomin käyttöön kuukautisten aikana ei ole mitään terveydellistä syytä.

Pitääkö naisen pestä alapää ennen kuin harrastaa seksiä kuukautisten aikana?

En usko, että sillä on mitään merkitystä. Hygieniamielessä riittää, että peseytyy suurin piirtein kerran päivässä. Pesuun ei yleensä tarvitse käyttää mitään muuta kuin vettä.

Useimmat naiset, joilla on ollut vaikka side pidempään alushousuissa, haluavatkin peseytyä ennen yhdyntää jo ihan hajuhaittojen takia.

Toimiiko kuukautisveri hyvänä liukasteena?

Voi olla. Mutta suurin osa ei halua ”hyödyntää” sitä sen takia, että veritahrat eivät helposti lähde mistään kankaista pois.

Paras liukaste tulee purkista tai kiihottumisen aikana emättimen limakalvon kautta tihkumalla.

Auttaako seksi kuukautiskipuihin?

Teoriassa se on mahdollista. Käytännössä saattaa olla pikemminkin niin, että jos kuukautiskivut ovat kovat, niin nainen ei pysty heittäytymään seksuaaliseen nautintoon. Kivut tulevat usein jo ennen kunnon vuotoa. Jos ehtii harrastaa seksiä ennen kovia kipuja, se voi toki rentouttaa.

Lue myös:

    Uusimmat