Voiko kaasubussi räjähtää Suomessakin? Yhtiö rauhoittelee: "Kolarissa voi pahimmassa tapauksessa syttyä tulipalo"

Tukholman bussiräjähdys tallentui takana ajaneen kameraan 1:00
Raju video: Tukholman bussiräjähdys tallentui takana ajaneen kameraan

Kaasubussi räjähti Tukholmassa sunnuntaina, kun bussi osui tunneliin ajaessa varoituskilpeen, Aftonbladet uutisoi. Suomessa kaasubusseissa ei ole ilmennyt turvallisuusongelmia.

Helsingin Bussiliikenne Oy on yksi pääkaupunkiseudun suurimpia joukkoliikenteen tuottajia ja sen omistaa Koiviston Auto -konserni. Pääkaupunkiseudulla joukkoliikenteessä on noin parikymmentä kaasubussia konsernin teknisen päällikön Michael Anderssonin mukaan.

Andersson kertoo, että kaasubussit ovat lähtökohtaisesti turvallisia, eikä niissä ole ilmennyt turvallisuuteen liittyviä ongelmia.

– Kolaritilanteessa, oli käyttövoima mikä tahansa, niin pahimmassa tapauksessa voi sattua tulipalo. Mutta ei kaasubussi ole mitenkään erityisesti riskialtis. Kaasubusseissa on asianmukainen turvavarustus ja ne rakennetaan turvallisesti. Esimerkiksi kaasusäiliöissä on venttiilit, jotka estävät virtauksen vuotojen sattuessa, Andersson toteaa.

"Huono yhteensattuma"

Ruotsin tapaus oli Anderssonin mukaan huono yhteensattuma ja ainoa, jonka hän tietää. Kaasubusseilla liikennöidessä on tärkeää noudattaa annettua ohjeistusta.

– Kaasuautossa säiliöt ovat katolla. Totta kai, jos ajetaan liian matalaan paikkaan, niin ne voivat osua siihen esteeseen. Ei saa ajaa tunneliin sellaista reittiä, joka on korkeudeltaan rajoitettu, Andersson summaa.

Andersson kertoo, että pääkaupunkiseudun lisäksi joukkoliikenteessä ajaa noin parikymmentä bussia Vaasan seudulla ja muutama Lappeenrannassa.

Ruotsin kaasubussin räjähdystä tutkineiden mukaan, räjähdyksen aiheuttivat katolle sijoitettujen kaasuputkien palamaan syttyminen, kun ne osuivat tunnelin rakenteisiin.

Kuski sai räjähdyksessä vakavia palovammoja, jotka vaativat sairaalahoitoa. Bussissa ei ollut matkustajia.

Lue myös:

    Uusimmat