Vladimir Putin ei ole vieläkään onnitellut Joe Bidenia – Venäjän vaalipäällikkö: "Postiäänestys viitoittanut tietä massiiviselle vaalivilpille"
Yhdysvaltain presidentinvaalien postiäänestys on viitoittanut tietä massiiviselle vaalivilpille, sanoo Venäjän vaalipäällikkö Ella Pamfilova uutistoimisto Tassin mukaan.
Pamfilovan lausunto heijastelee presidentti Donald Trumpin kampanjan retoriikkaa.
Trump on kieltäytynyt tunnustamasta tappiotaan presidentiksi valitulle Joe Bidenille ja yrittänyt herättää epäilyjä vaalitulosta kohtaan, tosin ilman todisteita.
Venäjän presidentti Vladimir Putin on harvoja valtionpäämiehiä, jotka eivät vielä ole onnitelleet Bidenia.
– Meidän mielestämme on hyvän käytöksen mukaista odottaa virallisia tuloksia. Haluan muistuttaa, että presidentti Putin on toistuvasti sanonut kunnioittavansa Yhdysvaltain kansan valintaa, sanoi Venäjän presidentinhallinnon tiedottaja Dmitri Peskov toimittajille.
Monet maailman valtionpäämiehet ovat jo onnitelleet Joe Bidenia sen jälkeen, kun tämä otti presidentinvaalien ääntenlaskussa ylipääsemättömän johdon Donald Trumpista.
Katso yllä oleva video: Näin venäläiset kommentoivat Bidenin valintaa Yhdysvaltojen presidentiksi!
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Kun vaalivoittaja julistettiin Yhdysvalloissa mediassa, Venäjän pääuutiskanava muotoili vaaliuutisen epäilevään sävyyn.
– Yhdysvalloissa Joe Biden kirjaimellisesti hyppii ilosta julistauduttuaan vaalivoittajaksi. Biden on muuttanut Twitter-statuksensa presidentiksi valituksi. Kaduilla kannattajat juovat samppanjaa, mutta virallista tulosta ei ole vielä julistettu. CBS:llä tai muilla kanavilla ei ole valtuuttapäättää, kuka on maan presidentti. Joe Bidenilla tai Donald Trumpilla ei myöskään ole tuota valtaa, uutisissa sanottiin.
Venäjän arvioidaan odottavan ainakin Trumpin tappion tunnustusta ennen reaktiota.
Uusimmat
-
00:05
Valtaosa nuorista hyväksyy Suvivirren laulamisen kevätjuhlassa – yhä harvempi pitää itseään uskonnollisena
-
00:01
Tutkimus: Näin isät käyttävät perhevapaita – äidin tuloilla ja koulutuksella iso merkitys
-
23:50
Leijonat läpäisi karmean trillerin – näin tärkeä Tanska-ottelu eteni
-
23:48
Leijonat selvitti Tanskan kovan haasteen – tämä on MM-puolivälieräpaikan tilanne nyt
-
23:25
Iranin presidentin kuolemaan osaa ottavat: Putin, Xi, Lavrov, Erdogan, al-Assad, Hamas ja Hizbollah
-
23:09
Leijonien paineet tapissa! Suomelta vietiin maali MM-väännössä – katso puhuttava tilanne
-
22:54
Suomen vaihtoaitiossa kiehahti! Jukka Jalonen tylytti Jesse Puljujärveä
-
22:54
Baltimoren siltaan törmännyt laiva lopulta irti – lähes kaksi kuukautta aluksella jumissa olleen miehistön piina jatkuu
-
22:40
Leijonat jäätävissä ongelmissa MM-jäällä – tämä Tanskan johtomaali hylättiin
-
22:25
Entinen UFC-ottelija Geane Herrera on kuollut 33-vuotiaana
-
22:15
Leijonien tärkeä mies poistui pukukoppiin – katso vastustajan kyseenalainen temppu
-
22:04
Suomalaisottelijalta harvinainen temppu judon MM-kisoissa: "Pikkupojasta asti unelma"
-
21:52
Ruotsalaistähti haluaa revanssinsa – odottaa Leijonia uhmakkaana: "Hauskaa antaa heille neniin"
-
21:41
Leijonista todella karu havainto kesken MM-kisojen painepelin
-
21:17
Video: Meteori valaisi taivaan sinivihreäksi Espanjan ja Portugalin yllä
-
21:13
Iranin helikopteriturmassa kuolleen presidentin hautajaiset alkavat tiistaina – tapahtumista määrätty tutkinta
-
21:09
Google investoi miljardin Haminan datakeskukseen – Orpo: Erittäin hieno uutinen Suomelle
-
21:03
Britannian kauhistuttava veriskandaali lääkärien ja hallituksen syytä – tuhansia kuoli saatuaan hepatiitin tai HIVin
-
21:00
"Ai siitä tuli tommonen" – asukkaat yllättyivät lopputuloksesta Kotoisa-jaksossa
-
20:45
Pörssisähkön hinta moninkertaistuu mutta on yhä edullista
-
Lataa lisää